Teknisen alan kauppaketju IKH avaa suurmyymälän Tampereelle Lielahteen.
Lielahteen avataan uusi noin 2500 neliön kokoinen IKH-suurmyymälä touko-kesäkuun aikana. Kiinteistö sijaitsee Lielahdessa, osoitteessa Suokorvenkatu 1. Uusien toimitilojen rakentaja on Meijou Oy ja samaan kiinteistöön rakentuu tilat Suomen Autohuolto Oy:lle.
IKH Lielahden taustalla toimii Kauhajoella Etelä-Pohjanmaalla sijaitseva ja Suomen johtaviin teknisen alan toimijoihin lukeutuva maahantuontiyhtiö Isojoen Konehalli Oy. Yhtiön omistaa irlantilainen teknistä tukku- ja vähittäiskauppaa harjoittava Grafton Group plc.
– Tampere on voimakkaassa nousussa oleva kasvukeskus ja olemme jo parin vuoden ajan hakeneet sieltä sopivaa liiketilaa, sillä näemme alueella selkeän potentiaalin toisellekin IKH suurmyymälälle. Kun sopiva tontti ja rakentaja osuivat kohdalle, olimme heti valmiita toimimaan. Lielahdessa on laaja kattaus palvelu- ja teollisuusyrityksiä ja myös alueen rakentaminen on vilkasta. IKH-suurmyymälä sopii alueen tarjontaan erinomaisesti ja uskomme, että saamme siellä jalansijaa sekä ammattiasiakkaiden että laatutietoisten kuluttajien keskuudessa, Isojoen Konehalli Oy:n toimitusjohtaja Matti Vainionpää kertoo tiedotteessa.
– Sähköinen kaupankäynti kehittyy kovaa vauhtia ja yhdistämällä laajan, valtakunnallisen myymäläverkoston nykyaikaisiin sähköisiin palveluihin, mahdollistamme nykyisten asiakkaiden paremman palvelun ja samalla myös asiakaskuntamme kasvattamisen. Kartoitammekin koko ajan mahdollisuuksia myyntikanavien kehittämiseen, toteaa Vainionpää.
IKH Lielahti tulee tarjoamaan valikoiman muun muassa työkaluja, teknisiä koneita ja laitteita, traktorien ja työkoneiden varaosia ja tarvikkeita, hydrauliikkaa, suojaimia, työvaatteita, kiinnikkeitä, kemikaaleja, akkuja, maatalousrenkaita ja perävaunuja tarvikkeineen.
Uuden myymälän vetäjäksi siirtyy Pirkkalassa sijaitsevan IKH Tampereen nykyinen johtaja Arto Lehtonen. IKH Tampereen johtajaksi puolestaan siirtyy nykyinen myymäläpäällikkö Tero Kuoppamäki. Muun henkilöstön rekrytointi aloitetaan ensi viikon aikana. Aluksi haetaan 10 aidosti asiantuntevan palvelun osaajaa. Tarvetta on ensisijaisesti teknisten tuotteiden kaupasta kokemusta omaaville myyjille ja varastotyöntekijälle.
IKH-ketjuun kuuluu maanlaajuisesti noin 120 yrittäjävetoista jälleenmyyjää. Lisäksi maahantuojan omistuksessa olevia suurmyymälöitä on Lielahden myymälän perustamisen jälkeen 13. Muut omat suurmyymälät sijaitsevat Kauhajoella, Vantaalla, Espoossa, Helsingin Konalassa, Pirkkalassa, Porissa, Lappeenrannassa, Kuopiossa, Oulussa, Jyväskylässä, Hämeenlinnassa ja Rovaniemellä.