Äidin piilopulloja viemäriin kaatanut Mika päätti, ettei hän ala ikinä juoda. Toisin kävi.
Tamperelainen julkaisee joulun ja vuodenvaihteen aikana vuoden 2022 luetuimpia ja kiinnostavimpia juttuja. Tämä juttu julkaistiin Tamperelaisen nettisivuilla 30,10,2022,
Isovanhemmat joivat, äiti joi. Sukukertomuksista on käynyt ilmi, että alkoholin kanssa on läträtty jo 1800-luvulla. Äitinsä juomista seurannut ja piilopulloja viemäristä alas kaatanut nuori Mika Korhonen päätti, ettei ”ala siihen ikinä”.
– Kokeilin kuudennen luokan päättäjäisissä alkoholia. Se vielä vahvisti, että ei ikinä. Heräsin metsästä oman oksennuksen keskeltä, nyt 42-vuotias Korhonen muistelee.
Monta vuotta Korhonen oli se, joka oli selvin päin, vaikka muut joivat. Parikymppisenä äidin alkoholismi ja omat ajatukset unohtuivat. Silloin alkoholin käyttö ei pääosin haitannut töitä, mutta toisinaan viikonlopuissakin oli liian vähän päiviä.
– Kolmekymppisenä, kun oli jo lapsiakin, silloin jotenkin kärvisteli vähän kotona sitä perhe-elämää ja kotonakin otti. Aloitti jonkin pihahomman, se oli hyvä syy ottaa, Korhonen kertoo.
Korhoselle oli tarjolla myös paljon reissuhommia, joihin hän mielellään lähti - ei kuitenkaan töiden tai rahan takia, vaan siksi, että sai rentoutua alkoholin parissa.
– Vaikka tehtiin pitkää, joskus 12-tuntistakin työpäivää, minun illat venyivät 80-prosenttisesti puoli viiteen asti, kun baarit olivat auki.
Toisinaan tehtaiden porteilla puhallutettiin työntekijöitä, mutta Korhosen kohdalle sellaista ei kertaakaan sattunut. Kerran hän oli työreissulla ollut baarissa ja saanut jotain silmäänsä. Korhonen lähetettiin Poriin sairaalaan ja hän pääsi sieltä vasta aamulla puoli kuudelta.
– Ajattelin, että vähän oikaisen ja nukuin pommiin. Se oli ensimmäinen ja ainut kerta, kun työnantaja ajoi Naantalista asti työmaalle ja lykkäsi pillin suuhun, Korhonen kertoo.
Työpaikka oli henkireikä ja sieltä sai rahaa ryyppäämiseen.
– Se oli ensimmäinen herätys, että tästä jos työpaikkansakin vielä menettää. Työpaikka oli kuitenkin minulle aina henkireikä ja sieltä sai rahaa ryyppäämiseen.
Työpaikka on monelle alkoholistille hyvä kulissi, ”en minä ole alkoholisti, käyn töissä”, sanoo Selvä Elämä Oy:n kehitysjohtaja Kati Tommila. Hänellä on 15 vuoden kokemus päihde- ja läheisriippuvuuden hoidosta. Selvä Elämä on reilu vuosi sitten perustettu pirkanmaalainen vertaisvalmennusyritys. Tavoitteena on Tommilan mukaan palvella erityisesti työelämässä olevien alkoholistien tarpeita. Alkoholisteista noin 70 prosenttia on tavallisia, työssäkäyviä ihmisiä.
– Vertaisvalmennus on suunnattu niille, joilla elämä on vielä jollain tavalla kasassa.
Ajatuksena on, ettei tarvitse mennä pohjalle asti. Tommila muistuttaa, että alkoholismi on sairaus, mutta toteaa, että Suomessa keskitytään paljon oireiden hoitoon.
– On fyysisiä ja psyykkisiä oireita, perheoireita, taloudellisia oireita, arvomaailmaan tulee muutoksia. Usein perusterveydenhuollossa tai sosiaalitoimessa yritetään korjata oireita, mutta itse sairaus jää hoitamatta ja sen takia tilanne pääsee pahenemaan, Tommila sanoo.
– Suomen lääkäriseura määrittelee alkoholismin krooniseksi aivosairaudeksi ja sillä on täysin ennustettavissa oleva kehityskulku. Silloin kun hoidetaan alkoholismia, myös oireet lievenevät.
Korhonenkin kävi puhallutuksen jälkeen työterveydessä ja kertoi suvun päihdetaustasta ja myönsi, että hänellä on ongelmia alkoholin kanssa.
– Antabukset lyötiin kouraan ja viisi käyntiä psykologilla. Olisinko käynyt kerran psykologilla ja ottanut kaksi antabusta ja seuraavalla työreissulla taas jatkui, että heräsi nippanappa maanantaina töihin, Korhonen sanoo.
Tommila näkee puutteita siinä, miten päihdeasiakasta julkisella puolella hoidetaan. Hänen mukaansa julkisessa terveydenhuollossa on haittoja vähentävää päihdehuoltoa hoitamisen sijaan.
– Julkisen puolen työntekijöiden koulutukseen pitäisi sisältyä, millainen sairaus alkoholismi on. Nyt riippuvaisia opetetaan kohtuukäyttöön eikä ymmärretä sairauden etenevää luonnetta.
Huolta ovat aiheuttaneet myös tulevat hyvinvointialueet.
– Meillä on päihdeasiakkailta ja heidän läheisiltään tullut suurta huolta, miten tällaiset päihteettömyyteen tähtäävät hoitomuodot otetaan huomioon, Tommila sanoo.
Selvä Elämän vertaisvalmennus on maksullista. Yhtenä yrityksen tavoitteena on lähteä hyvinvointialueiden kilpailutuksiin mukaan, jotta vertaisvalmennukseen voisi päästä maksusitoumuksella terveyskeskuksen kautta.
Nykyisin Tampereella joka toinen viikko työskentelevä Mika Korhonen raitistui kuusi vuotta sitten. Hän oli parin kuukauden ajan katsellut Turun alueen vertaistukiryhmien yhteystietoja ja kerännyt itseään. Muutaman kerran hän jo ajoi paikalle, mutta ei noussut edes autosta. Eräänä lauantaina hän soitti alkoholisteille tarkoitettuun auttavaan puhelimeen.
– Olin silloin Turussa ja se mies sanoi puhelimessa, että älä liiku mihinkään, pysy siinä. Hän oli ihan tuurilla lähellä ja tuli viiden minuutin päästä, että mennään kahville. Hän majoitti minua kolme päivää ja kiersimme kaikki mahdolliset vertaisryhmät ja hänen vanhat ryyppykaverit. Osa oli vähän paremmassa kunnossa, osa huonommassa, Korhonen muistelee.
– Siinä mietin, että ei jumankauta, tuommoinen minusta tulee. Se oli jotenkin viimeinen herätys. Pian tulee kuusi ja puoli vuotta täyteen parempaa elämää.
Korhonen toimii nykyään yhtenä Selvä Elämän vertaisvalmentajana. Hän päätyi hakemaan työhön seurattuaan Selvää Elämää sosiaalisessa mediassa.
– Kuuluin jo ennestään Facebookissa keskusteluryhmiin, joissa on niitä, jotka vielä juovat ja olen yrittänyt jutella ja auttaa. Olen halunnut olla avuksi, kun minua on autettu.