Reinikainen-sarjan ensi esityksestä tulee täyteen 40 vuotta. Suosikkihahmo syntyi kolmesta rakennuspalikasta. Sarjan esittäminen oli tyssätä jo ennen aloitusta.
Tamperelainen julkaisee joulun ja vuodenvaihteen aikana uudelleen vuoden 2022 luetuimpia ja kiinnostavimpia juttuja. Tämä juttu julkaistiin alunperin tamperelainen.fi:ssä 26.5.2022.
29. toukokuuta vuonna 1982 monessa kodissa odotettiin iltaa.
Luvassa oli peräti tunnin mittainen avausjakso TV 2:n uudesta Neil Hardwickin ja Jussi Tuomisen luomasta komediasarjasta Reinikainen.
Sarjan nimihenkilö oli jo tuttu supersuositusta vuosina 1978–80 esitetystä Tankki täyteen -sarjasta, jonka uusintakierroksella oli kansaa uutuuteen jo lämmitelty.
– Tankin menestyksen jälkeen kanavalta tuli kova paine tehdä lisää komediaa, aloittaa Tuominen tarinan Reinikainen-sarja synnystä Pääkirjasto Metson kahvilan pöydässä.
OLETKO REINIKAINEN-TIETÄJÄ? TESTAA VISALLA!
Kaksikko aikoi vastata huutoon komediasarjalla majatalosta. Aihio hylättiin lopulta siksi, että asetelma olisi ollut liian lähellä John Cleesen komediaklassikkoa Fawlty Towers (Pitkä Jussin majatalo).
Kiire oli pakko ottaa konsultiksi. Kuvausaikataulujakin oli tehty.
– Ehdotin, että tehdään Reinikaiselle oma sarja, kun hahmo on valmiiksi tuttu ja suosittu. Neil innostui niin, että sarjan tarinoista lopulta suuri osa on hänen ideoimiaan.
Tv-sarjaa, jossa henkilöhahmo on irrotettu toisesta sarjasta omaansa, kutsutaan nykykielellä spin-offiksi. Reinikaisesta tuli suomalaisen tv-historian menestynein spin-off.
Jo Tankki täyteen -sarjassa Tenho Saurénin esittämä sujuvasanainen kyläpoliisi Reinikainen oli noussut suosituimmaksi hahmoksi.
– TTT:ssä näytellyt Saurén ensimmäinen rooliin valittu hahmo sarjassa ja sujahti rooliin Viialan murteensa kanssa kuin itsestään.
Tuomisen mukaan Reinikainen-hahmo syntyi kolmesta rakennuspalikasta. Tv-esikuva oli sheriffi McCloud. MTV:n 1970–80-luvuilla esittämässä sarjassa teksasilaispoliisi siirtyi töihin New Yorkiin.
– Nokkelan maalaispoliisin menetelmät eivät aina istuneet byrokraattiseen suurkaupunkiin. Asetelma vahvistui Reinikaisessa, jossa kyläpoliisi tuli kaupunkiin.
Toinen esikuva oli Tuomisen lapsuuden Härmälässä vaikuttanut mies, jonka nimikään ei koskaan tullut käsikirjoittajan tietoon.
– Isokokoinen kaveri onnistui rauhoittamaan korttirinkien ja perjantaipulloporukoiden kahakat pelkällä olemuksellaan ja rauhallisella leukailullaan.
Kolmas esikuva oli Tuomisen oma isä, jonka suusta lainattiin muun muassa "viimmesen päälle" ja "niin maam perkeleesti" sanonnat.
Lähtökohta oli vahva, sillä Reinikaisen hahmo oli jo ennen nimikkosarjan alkua niin suosittu, että startti oli jo tyssätä.
Tenho Saurén oli tehnyt ennen sarjan alkua K-kaupan kanssa mainossopimuksen. Mainosten piti pyöriä televisiossa samaan aikaan sarjan kanssa. Yleisradiossa ensireaktio oli sarjan lykkääminen.
– Minusta oli kunnia, että meidän hahmomme on mainostajien mielestä niin hyvä, että kelpaa mainokseen.
Lakimiesten neuvottelujen jälkeen mainoskampanjan avausta viivytettiin muutamalla viikolla ja Reinikaisen esitysaikataulu piti.
Katsojaennätykseen nousi neljäs jakso, joka keräsi ruudun ääreen silloin lähes puolet kansasta eli 2,4 miljoonaa katsojaa.

Huumorintekijä säästyy harvoin kritiikiltä. Nytkin takajaloillaan olivat poliisi ja kirkko.
Tampereen poliisipäällystöön kuulunut henkilö oli saanut päähänsä, että hän oli Esko Roineen esittämän hömelön ylikomisario Rautakallion esikuva. Kuvausjärjestelyt muuttuivat ongelmallisiksi.
– Saimme Neilin kanssa luvan kutsua poliisijohtoa – mukaan luettuna kyseinen henkilö – Tohlopin edustussaunalle, jossa vakuutimme, että yhdelläkään poliisihahmolla ei ole suoraa esikuvaa. Asiassa auttoi kanavajohtajan viinakaapin avain.
Lamminpään hautausmaalla kuvattu jakso, jossa Reinikainen ottaa loppukohtauksessa vainajan sormenjäljet suivaannutti kirkon.
– Tampereen seurakuntayhtymä antoi silloin TV2:lle ikuisen kuvauskiellon seurakunnan mailla. Tietääkseni tämä ei kuitenkaan ole pitänyt, naurahtaa Tuominen.
Toukokuun tunnin avausjakson jälkeen 15 osaa Reinikaista pyöri televisiossa syksystä 1982 kevääseen 1983 saakka kahden viikon välein. Uusintakierroksia on ollut vuosien varrella useita ja viime vuosina sarja on ollut säännöllisesti nähtävissä Yle Areenassa.
Ensiesityksen jälkeen Reinikainen-hahmo on elänyt eri kulttuurimuodoissa. Jo 1980-luvulla Tenho Saurén löi rahoiksi lähinnä huoltoasemilla myydyillä vitsikaseteilla, joilla reinikaisenkaltainen poliisihahmo tarinoi. Myös market- ja avajaiskeikkaa riitti useita vuosia.
Tällä vuosituhannella Tankki täyteen ja Reinikainen ovat siirtyneet kesäteatterimaailmaan. Ensimmäinen Tankki täyteen -versio nähtiin kesäteatterissa Orimattilassa vuonna 2008.
Sen jälkeen Tankin kuudesta huoltoasemajaksosta ja viidestä maalle muutto -episodista on tehty yhteensä noin 50 teatterisovitusta. Reinikainen-sarja on poikinut viisi.
Vaikka Tuominen ja Hardwick loivat sarjat Ylen leivissä, hallinnointioikeudet sarjoihin ja niiden hahmoihin ovat jääneet heille.
Käytännössä Reinikainenkaan ei esiinny missään ilman kaksikon lupaa.
– Olemme pitäneet kesäteattereita lukuun ottamatta riman aika korkealla.
Ruutuunkin Reinikaisen paluuseen on ollut paineita. Elokuvaohjaaja Risto Orko kysyi Tankki täyteen -elokuvaoikeuksia jo 1970-luvun lopulla. Tämän torppasi Yle.
Tenho Saurénin kuoltua osa sarjan muista tekijöistä ehdotti Tuomiselle ja Hardwickille Reinikaisen poika -sarjaa, jossa konstaapelin Amerikassa opiskellut poika palaisi Suomen toteuttamaan matkalla oppimaansa ja Suomessa tuolloin pinnalla ollutta nollatoleranssi-ajatusta.
– Totesimme, että tästä voi tehdä poliisisarjan sotkematta Reinikaista siihen. Idea jäi tähän.
Viimeisin kysely tv-sarjasta tuli pari vuotta sitten, kun suomalainen tuotantoyhtiö halusi tehdä Tankki täyteen -sarjasta nykypäivän version.
– Vastasimme silloin, että tv-sarja on jo tehty. Keksikää uusia ideoita.