Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Keikka-arvio ja kuvat | Maj Karma on maalaillut kauniita kuviaan jo kolme vuosikymmentä – Juhlakiertueen aloitus Tampereella osoitti yhtyeen olevan edelleen voimissaan

Maj Karma, joka aikaisemmin tunnettiin nimellä Maj Karman Kauniit Kuvat, juhlistaa tällä viikolla neljän keikan minikiertueella kolmea kymmentä toimintavuottaan. Juhlakiertue alkoi Tampereelta Olympia-korttelista, joka olikin loppuunmyyty jo hyvissä ajoin ennen keikkaa, vaikka eletäänkin keskiviikkoa ja viikonloppu on vasta kaukana edessä siintävä haave. Aikainen aloitusaika kello yhdeksältä toki helpotti varmasti torstaiaamuna töihin suuntaavaa yleisön osaa.

Tuhtien soundien saattelemana yhtye asteli lavalle julistamaan, että Sotaa ei tule, jonka jälkeen pään laittoi jo sekaisin Johnny Deppin näköinen nainen. Näiden kahden tuoreemman kappaleen jälkeen sukellettiin tuotannon alkupuolelle kauniiden kuvien aikoihin Pasi sanoo -kappaleen muodossa jatkuen kappaleeseen, josta ”kaikki lähti liikkeelle” eli Iskelmä.

Maj Karma on samaan aikaan sekä taiderokkia, heviä että punkkia kaikkien näiden iloisena sekoituksena. Tai iloisuudesta voi olla toki montaa mieltä, sillä Herra Ylpön sanoitukset eivät välttämättä aina ole sieltä iloisimmasta päästä muun muassa melankolian ja ihmissuhteiden vaikeuden ollessa kantavina teemoina. Tästä huolimatta lavaesiintyminen ei sortunut turhaan synkistelyyn, vaan ehkä siinä paistoi tänään juuri se iloisuus, kun sai esittää juuri näitä kappaleita juuri tälle yleisölle.

Maj Karma on samaan aikaan sekä taiderokkia, heviä että punkkia kaikkien näiden iloisena sekoituksena.

Yhtye soitti varsin kattavasti kappaleita läpileikkauksena uransa varrelta esimerkkeinä Rukous, Puumiekka, Kyynel, Sodankylä ja Peltisydän, settilistan painottuen kuitenkin ehkä enemmän tuoreempaan materiaaliin. Välillä Ylppö tarinoi, kuinka tää rundi kuuluu aloittaa juuri Tampereelta, jossa heitä on aina tuettu. Ensimmäinen levytyssopimus oli aikoinaan Tampereen keikan peruja levymoguli Atte Blomin käydessä tsekkaamassa meininkiä. Keikan jälkeen oli kuulemma käynyt toteamassa bändille, että ”oli hyvä keikka, vaikka kaikki yleisössä olikin teidän kavereita”. Niin tai näin, levytyssopimus oli kuitenkin lopputulos.

Iloisuuden lisäksi Maj Karma oli tänään varsin timmissä kunnossa Häiriö Piirisen sahatessa tunnistettavia riffejään antaumuksella, rytmiryhmän Kimmo Kurittu bassossa ja J. Savolainen rummuissa paahtaessa tahtia, eikä toki Herra Ylppö laulussa jäänyt intensiteetissä jälkeen. Mitään seisoskelua ei Maj Karman lavaesiintyminen ole koskaan ollut ja tänäänkin oli Olympian lavan jokainen neliösentti ahkerassa käytössä soittajien poukkoillessa pitkin lavaa.

Omia suosikkejani varsinaisessa setissä olivat aina yhtä hypnoottinen Kokki, varas, vaimo ja rakastaja sekä ”paluukappale” tauolta paluun jälkeen vuodelta 2016 eli Peltisydän, joka kertosäkeessään sai aikaan varsin äänekästä yhteislaulua. Tämä toki ei ollut vielä mitään verrattuna 101 tapaa olla vapaa yhteislauluun, jossa täysi Olympia lauloi kertosäkeessä yhteen ääneen ja kovaäänisesti ”mul ei ole ikinä tylsää”. Ehkäpä se oli samalla myös kannanotto illasta, että ainakaan Maj Karman keikalla ei ole tylsää. Setin päätti aina yhtä räjähtävä Attentaatti.

Pitkin iltaa yleisöstä huudeltiin toiveita ja varmasti aika usea tulikin toteutetuksi lähes kaksituntiseksi venyneen keikan aikana, koska tunnetuimpien kappaleiden lisäksi tuli myös niitä harvinaisuuksia. Encoren aikaan joku yleisöstä toivoi, että soitettaisiin Ukkonen, joka oli soitettu noin viisi minuuttia aiemmin. Hieman huvittuneena Ylppö uhkaili, että seuraavaksi soitetaan seitsemän kertaa (Europen) Final Countdown. Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt, vaan yhtye soitti encoressa peräti kahdeksan kappaletta kuten Maj Karmaan Kauniiden Kuvien aikaiset Romanssi ja Korni sekä tuoreemmat Telekineesi ja Kukaan ei huomaa mua. Kaiken kaikkiaan kolmekymppinen Maj Karma oli edelleen voimissaan ja toivoisi uuttakin materiaalia yhtyeen julkaisevan. Mahdollisuuksia lienee olemassa, sillä tiettävästä koronavuosien aikana Häiriö Piirinen on tehnyt kymmeniä kappaleaihioita Maj Karmalle. Sitä odotellessa juhlakiertue jatkuu vielä loppuviikon Jyväskylässä, Helsingissä ja Porissa.

Maj Karma 30v, Olympia, Tampere, keskiviikko 14.12.2022