Tampereen järjestöedustamon vaaleja ei järjestetä tänä vuonna ehdokkaiden vähäisen määrän vuoksi. Kaikki ehdokkaaksi asettuneet pääsevät suoraan järjestöedustamoon kaudeksi 2023–2024. Uuden järjestöedustamon tehtävänä on edustamon oman toiminnan uudistaminen. Yhteistyötä tullaan tekemään myös Pirkanmaan hyvinvointialueen kanssa.
Järjestöedustamo on Tampereen kaupungin ja tamperelaisten järjestöjen edustajista koostuva yhteistyöelin. Sen tehtävänä on yhdessä edistää tamperelaisten hyvinvointia ja arjessa selviämistä.
Järjestöedustamoon kuuluu 17 jäsentä, jotka edustavat laajasti koko tamperelaista yhdistysten, järjestöjen, seurojen ja säätiöiden toimintakenttää. Järjestöedustamo valitaan äänestämällä kahdeksi vuodeksi kerrallaan.
– Tarkoituksena oli järjestää joulukuun alussa järjestöedustamon vaalit, joissa olisi valittu uudet edustajat kaudelle 2023–2024. Vaaleihin ei kuitenkaan saatu ehdokkaita riittävästi, joten vaaleja ei järjestetä. Kaikki 15 vaaleihin ilmoittautunutta ehdokasta pääsevät poikkeuksellisesti suoraan järjestöedustamoon, kertoo Tampereen kaupungin suunnittelija Susanna Lundström tiedotteessa.
– Ehdokkaiden määrässä voi näkyä korona-ajan vaikutus. Yhdistykset keskittyvät oman toiminnan pyörittämiseen ja kehittämiseen pitkien poikkeusolojen jälkeen, ja järjestöedustamon toiminta voi tuntua tässä tilanteessa toissijaiselta. Myös sote-uudistukseen liittyvien muutosten takia järjestöt saattavat olla nyt odottavalla kannalla. Yhteistyö kaupungin kanssa on kuitenkin järjestöille tärkeää, ja siksi onkin hyvä, että lähdemme laajalla yhteistyöllä uudistamaan järjestöedustamon toimintaa muuttuvassa toimintaympäristössä, toteaa toiminnanjohtaja Nina Lindberg Artteli-kumppanuusyhdistyksestä tiedotteessa.
Uuden järjestöedustamon keskeisimpänä tehtävänä on pohtia edustamon toimintaa ja tarvittavia yhteistyön rakenteita. Osasyynä uudistumiseen on hyvinvointialueiden toiminnan käynnistyminen.
– Hyvinvointialueelle tulee todennäköisesti omat toimintatapansa, joilla hyvinvointialue on yhteydessä Pirkanmaan järjestöihin. Sekä kaupunki että hyvinvointialue haluavat hyödyntää järjestöjen asiantuntemusta näiden kohderyhmästä. Päällekkäistä työtä ei kuitenkaan pidä tehdä. Meidän täytyy saada luoduksi uudenlainen toimintamalli, joka on toimiva niin tamperelaisille järjestöille ja Tampereen kaupungille kuin myös Pirkanmaan hyvinvointialueelle, suunnittelija Lundström toteaa.