Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hiedanrannan raitiotietyöt tältä vuodelta valmiit – Alueelle tulee uusi silta

Tampereen Hiedanrannan raitiotietyöt ovat edenneet suunnitellusti ja osittain jopa etuajassa. Hiedanrantaan rakennetaan raitiotien kaksoisraidetta yhteensä noin 1,4 kilometriä. Pääosin Hiedanrantaan tulee kiintoraidetta, jonka pintarakenteena on nurmea.

Päällysrakennetyöt ovat tämän vuoden osalta jo valmistuneet ja kaksoisraidetta on asennettu 217 metriä.

Hiedanrantaan rakennetaan kaksi raitiotien sähkönsyöttöasemaa. Sellupuiston sähkönsyöttöaseman rakentaminen on jo käynnissä. Toista Hiedanrantaan tulevaa sähkönsyöttöasemaa sekä ratapohjaa varten rakennetaan maaperää tiivistävä painopenger, joka valmistuu vuodenvaihteeseen mennessä.

Sellupuistoon rakennettava Ollinojansilta yhdistää puiston itä- ja länsipuolet siten, että sillan päällä kulkee raitiotien lisäksi eroteltu jalankulku- ja pyöräilyväylä. Sillan alle tulee murskepintainen puistokäytävä jalankululle ja pyöräilylle. Lisäksi sillan alle rakennetaan tässä vaiheessa uoma itse Ollinojalle, pieneläinpolku sekä luontopolku.

– Tällä hetkellä sillalla tehdään telinepohjia ja tammikuussa siirrytään varsinaisten telineiden tekoon. Keväällä sillan kansi raudoitetaan ja valetaan. Ollinojansillasta tulee yli 30 metriä pitkä ja leveyttä sillä on enimmillään noin 9 metriä, kertoo Raitiotieallianssin taitorakenteiden vastaava työnjohtaja Perttu Vähä-Pietilä tiedotteessa.