Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kansanedustaja: Vakavaa seksuaalista väkivaltaa kohdanneiden oikeusturva on heikko – "Raiskauksista vain alle prosentti johtaa tuomioon”

Vasemmistoliiton Pirkanmaan kansanedustaja ja perustuslakivaliokunnan jäsen Anna Kontula näkee merkittäviä kehitystarpeita erityisesti seksuaalista väkivaltaa kohdanneiden oikeusturvassa. Hän puhui eduskunnassa oikeudenhoidon selonteon käsittelyssä.

Kontula muistuttaa, että rikosoikeus on alun perin kehittynyt julkisten paikkojen järjestyksenpitoa varten. Siksi se puree huonosti yksityisen elämän piirissä tapahtuneeseen rikollisuuteen. Kontula pitää esimerkiksi vakavaa seksuaalista väkivaltaa kohdanneiden oikeusturvaa nykyisellään heikkona.

– Raiskauksista alle prosentti päätyy tuomioon. Vuosittain kymmenet tuhannet ihmiset arvioivat vakavaa väkivaltaa koettuaan, ettei rikosilmoitusta kannata tehdä. Heidän arvionsa osuu ainakin osin oikeaan, Kontula toteaa tiedotteessa.

Tuoreimman uhritutkimuksen mukaan Suomessa tehdään vuodessa yli 40 000 raiskausta, joista viranomaisten tietoon tulee puolitoista tuhatta. Viime vuonna raiskauksista langetettiin 186 tuomioita.