Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Holo vai kani? – Tällaisia esineitä panttikonttoriin tuodaan nykyään

Tampereen panttilainaamo on edelleen Pantin talossa vaikka omistaja on nykyään Helsingin Pantti Oy.

Suurin osa suomalaisista käyttää panttilainaamosta lempinimeä kanikonttori, jossa sana kani juontuu venäjän kielestä ja tarkoittaa nykyään myös vaatesäilytystä, mutta Tampereella ei viedä tavaraa kaniin vaan hololle.

– Se tulee Tampereen Pantti Oy:n ensimmäisen toimitusjohtajan Johan Petter Holopaisen nimestä, 140-vuotiaan Helsingin Pantti Oy:n Tampereen konttorinjohtaja Marko Immonen paljastaa paikallisen murreknopin taustan.

Helsingin Pantti Oy osti Tampereen Pantti Oy:n panttilainaamoliiketoiminnan vuonna 1999, mutta Tampereen toimipiste sijaitsee edelleen Tampereen Pantin talona tunnetussa rakennuksessa Puutarhakadulla.

Tampereen panttilainaamokonttorissa tehdään vuodessa joitakin tuhansia lainoja.

Ylivoimaisesti eniten lainoja tehdään arvoesineistä, kuten koruista. Loput koskevat monenlaista irtaimistoa.

– Soittimia on tuotu aina paljon ja elektroniikkaakin, jonka arvo laskee nykyään. Urani alkupuolella 1990-luvulla puhelinosakkeita oli lainakannasta varmaan noin puolet. 5–10 viime vuoden aikana on arvokelloista myönnettyjen lainojen määrä lisääntynyt, Marko Immonen kertoo esimerkkejä panttilainaamoon tuotavien esineiden trendeistä.

Vielä takavuosina panttilainaamot myönsivät lainaa myös muun muassa autoista ja moottoripyöristä, mutta niiden vaatimien säilytystilojen ylläpito tuli turhan kalliiksi.

Panttilainaamon antama minimilaina on 20 euroa. Toisessa ääripäässä kaikkein arvokkaimpina ovat asunto-osakkeet. Keskilaina on noin 500 euroa.

Asiakas voi tehdä alustavan arviopyynnön panttilainaamon verkkosivulla, mutta lopullinen arvio, laina ja sen lunastus tapahtuu aina konttorissa. Pantattu esine pitää olla panttilainaamon hallussa.

Panttaajalla pitää olla uudehkosta tavarasta ostokuitti. Sen lisäksi hänelle tehdään konttorissa tarkentavia kysymyksiä. Vanhempien esineiden kohdalla käydään läpi asiakkaan historia tavaran kanssa ja jos ihminen tuo esimerkiksi kitaran pantattavaksi, lainaamon työntekijät saattavat pyytää häntä soittamaan kitaraa.

– Kokenut henkilökuntamme osaa tulkita tilanteen, jotta tuote ja ihminen sopivat yhteen eikä lainaamoon yritetä tuoda varastettua tavaraa, Immonen sanoo.

Konttorin henkilökunnan pitkien työurien tuoma kokemus auttaa myös esineiden arvon määrittämisessä. Lisäksi Helsingin Pantti Oy käyttää tarvittaessa monen erikoisalan osaajia arviointityössä.

– Arviointiprosessi on yleensä hyvin nopea, Marko Immonen kertoo.

Noin 90 prosenttia asiakkaista hoitaa lainansa, jonka vakuus on tuotu esine. Luottotiedot eivät tahriinnu vaikka lainaa ei maksaisikaan kolmen kuukauden määräajassa ja lainan voi uusia sekä jatkaa niin kauan kuin haluaa maksamalla korot ja kulut.

Jos laina jää hoitamatta, vakuus myydään huutokaupassa. Mikäli myyntisumma ylittää pantin saatavat, panttaaja saa yli jäävän osuuden itselleen.

Tampereen panttikonttorissa käy keskimäärin 200–250 asiakasta viikossa. Mitään yksittäistä ruuhkapiikkihetkeä ei vuodessa enää ole ollut sen jälkeen, kun veronpalautukset ripoteltiin yhdeltä joulukuun päivältä eri puolille kesää ja syksyä.

Voisi helposti kuvitella, että ihmiset tuovat esineitään panttiin silloin, kun yhteiskunnassa eletään huonoja aikoja, mutta itse asiassa tilanne on toisinpäin.

– Kun taloudessa menee hyvin ja ihmiset kuluttavat niin meidän palvelujamme tarvitaan enemmän ja huonoina aikoina ihmiset käyttävät panttilainaamoa vähemmän, konttorinjohtaja Immonen selvittää.