Tampereen Viinikanlahden kehittäminen noin 3300 asukkaan rantakaupunginosaksi ja julkiseksi virkistyksen ja vapaa-ajan alueeksi etenee.
Tampereen keskustan eteläpuolella Pyhäjärven rannalla sijaitseva alue kehitetään viihtyisäksi kaupunginosaksi, joka täydentää Tampereen keskustan ja Hatanpään palvelutarjontaa. Järvenrannat varataan kaavassa julkisiksi virkistystoimintojen ja oleskelun alueiksi, jonne tavoitellaan muun vesiliikunnan, vapaa-ajan ja matkailun palveluita. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 39 hehtaaria, mukaan lukien vesialue ja puistoja.
Viinikanlahden asemakaavaluonnoksissa on monimuotoista asuinrakentamista yhteensä 12 kortteliin, noin 3300 asukkaalle. Yhteensä asuinrakennuspinta-alaa on noin 140 000 kerrosalaneliömetriä. Rannan puoleisissa asuinkortteleissa rakennukset ovat neljästä kuuteen kerrosta korkeita. Alueen silhuetti nousee matalasta rannasta sisämaahan päin, jossa kadunvarsien kortteleissa on matalampien jalustamaisten osien päällä korkeintaan 12–17 kerroksen torniosia.
Viinikanlahdelle tavoitellaan vehreää yleisilmettä. Sen saavuttamiseksi kaavassa on esitetty koko alueen läpi ulottuvaa, rantaa myötäilevää julkista puistoa, jonka kautta kulkee uudistettu rantareitti. Pyhäjärven rannan ekologinen yhteys ulottuu suunnitelmassa nyt katkeamattomana arboretumista Viinikanojalle. Rannasta viherympäristö jatkuu kohti asuinkortteleita, pihakaduille ja aina korttelipihoihin asti. Puusto ja muut istutukset suunnitellaan monimuotoiseksi kokonaisuudeksi.
Suunnittelualueen kerrosala on yhteensä noin 201 000 kerrosalaneliömetriä, josta liike-, palvelu- ja työtiloja on noin 19 000 kerrosalaneliömetriä sisältäen noin 7800 kerrosneliömetrin hotellin. Työpaikkoja alueelle tulee arviolta 250. Kahden pysäköintilaitoksen osuus on 32 200 kerrosneliömetriä. Koululle, päiväkodille, liikuntahallille ja nuorisotiloille on varattu 5500 kerrosneliömetriä, soutu- ja melontakeskukselle 2800 kerrosneliömetriä ja sataman palvelurakennukselle 200 kerrosneliömetriä.
Pelkästään asumiseen tarkoitettujen korttelien lisäksi kaavassa on tehty tilavarauksia kortteleille, joissa on elinkeinotoimintaa. Hatanpään valtatien varrelle on sijoitettu muun muassa hotelli ja päivittäistavarakauppa. Alueen keskellä sijaitsevalle keskusaukiolle ja rantakortteleihin on kaavassa esitetty liike-, toimisto- ja työtiloja. Kokonaisuudessaan Viinikanlahteen mahdollistetaan noin 250 työpaikkaa.
Soutu- ja melontakeskus on sijoitettu uudistetun alueen länsireunaan ja sen läheisyyteen on suunniteltu paikat julkiselle saunalle ja uimarannalle. Tutut satamatoiminnot pysyvät ja laajenevat.
Kaava-alueelle on mahdollista tehdä kaksi kokonaan uutta vesistösiltaa, jotka parantavat pyöräilyn ja jalankulun yhteyksiä kohti keskustaa. Autot pysäköidään keskitetysti pääkatujen varrella sijaitseviin kahteen pysäköintitaloon. Tavoitteena on vähäinen liikenne korttelien sisällä ja esimerkiksi yhteiskäyttöautot. Pysäköintitalojen katu- ja kattotasoille voidaan sijoittaa myös esimerkiksi liiketilaa, energiantuotantoa ja liikuntapalveluita.
Aiemmin teollisuuden, nyttemmin jätevedenpuhdistamon käytössä ollut alue rakentunee valmiiksi noin vuoteen 2035 mennessä.
Asemakaavan valmisteluvaiheen aineistot ovat nähtävillä 6.1.2023 saakka. Asemakaavaluonnoksesta on esittelyvideo kaupungin verkkosivuilla, ja siitä pidetään kaksi yleisötilaisuutta.
Avoimet yleisötilaisuudet ovat 1.12. ja 7.12.2022 kello 14–19 kaupunkikehittämisen- ja suunnittelun esittelytila Siluetissa, osoitteessa Hatanpään valtatie 7. Tilaisuuksissa voi tutustua suunnitelmiin, pienoismalliin ja muihin aineistoihin sekä keskustella niistä suunnittelijoiden kanssa.