Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tampereen Komediateatterin perustaja Esko Raipia on kuollut

Tampereen Komediateatterin perustaja, teatterineuvos Esko Raipia on kuollut. 76-vuotias Raipia kuoli läheistensä läsnä ollessa maanantai-iltana Hatanpään sairaalassa Tampereella. Raipia menehtyi nopeasti edenneeseen sairauteen.

Esko Juhani Raipia (s. 24.6.1946 Ikaalisissa) oli näyttelijä, teatterinjohtaja, tuottaja ja teatteripedagogi. Esko Raipian ura niin ammattiteattereissa, televisiossa kuin muilla esittävän taiteen estradeilla oli mittava.

Suuri yleisö oppi tuntemaan hänet lukuisista tv-rooleistaan kuten Metsoloiden pankinjohtaja Jaakko Järvenheimona. Lapsille hän oli Sirkuspelle Hermannin sirkustirehtööri Juuso.

Poikkeuksellisen Esko Raipian urasta teki se, että hän perusti yhdessä teatteriohjaaja Tapio Parkkisen kanssa kaksi ammattiteatteria; vuonna 1985 lasten ja nuorten teatterin Teatteri 2000:n ja vuonna 1991 yksityisenä toimijana aloittaneen, sittemmin säätiöksi ja valtionosuusteatteriksi kehittyneen Tampereen Komediateatterin, jonka projektijohtajana ja hallituksessa hän toimi vielä eläkepäivinäänkin.

Vuonna 1994 Esko Raipia perusti Suomen Teatteriopiston (aluksi nimellä Tampereen Komediateatterin oppilaskoulu), joka on näyttelijän ammattiin ohjaavaa taiteen perusopetusta teatteritaiteessa sekä musiikkiteatteripainotteista näyttelijätyön peruskoulutusta antava toisen asteen oppilaitos. Lisäksi oppilaitos antaa opetusta näyttämötaiteen eri ikäisille harrastajille lapsista aikuisiin.

Esko Raipia oli Tampereen Teatterimuseo ry:n perustajia. Museon ensimmäinen näyttely oli keväällä 2019 Museokeskus Vapriikissa. Tällä hetkellä museota kehitetään digitaalisesti internetin kautta toimivaksi.

Esko Raipia haudataan Kalevankankaan hautausmaalle huhtikuun lopulla kuolleen vaimonsa Maija-Leenan viereen.