Lipuntarkastajat tuntevat jo hyvin ratikalla pummilla yrittävien kootut selitykset. Nämä ovat yleisimmät.
Tampereen busseissa ja ratikoissa kirjoitettiin lokakuussa kaikkiaan 214 tarkastusmaksua eli keskimäärin kymmenen työpäivässä. Se tekee reilun prosentin kaikista tarkastetuista lipuista.
– Vaihtelee tosi paljon päivän mukaan, montako tarkastusmaksua kirjoitetaan, sanoo vastaava lipuntarkastaja Noora Suorsa.
Kellonajalla ja päivällä on merkitystä. Jos ratikka on täynnä säännöllisesti kulkevia työ- ja koulumatkalaisia, kirjoitetaan tarkastusmaksujakin vähemmän.
Suorsan mukaan tamperelaiset suhtautuvat pääosin positiivisesti lipuntarkastajiin. Ratikan myötä Tampereelle palkattiin uusia lipuntarkastajia, jotka kiertävät sekä ratikassa että busseissa.
– Meille on sanottu, että lisäämme turvallisuuden tunnetta ratikoissa ja linja-autoissa. Ja kun matkustajat kokevat, että kaikki eivät maksa tai leimaa lippuaan, meidän läsnäolo on positiivinen varsinkin niille, jotka matkansa maksavat.
Kaikki eivät toki tarkastajista ilahdu.
– Meidän havaintojen mukaan epäasiallinen käyttäytyminen tarkastajia kohtaan johtuu aina tilanteesta, jossa on epäselvää, onko lippu asianmukainen vai ei.
Lipuntarkastajat kiertävät eniten ratikassa, mutta myös linja-autoissa. Etenkin linja-autoissa tarkastajien läsnäoloa ihmetellään.
Asianosainen esitti tarkastustilanteessa lasten ikäryhmän mobiilikertalipun. Matkalippujen tarkastaja kysyi tarkastustilanteessa ikää asianosaiselta, jolloin hän oli kertonut olevansa 17-vuotias. Asianosaisella ei ollut esittää henkilöllisyystodistusta. Matkalippujen tarkastaja pyysi asianosaiselta suulliset tiedot paperille varmistaakseen iän väestötietojärjestelmästä. Annetut henkilöllisyystiedot olivat aluksi virheelliset. Asianosainen antoi pyydettäessä uudelleen suulliset tiedot paperille. Asianosainen on 21-vuotias väestötietojärjestelmästä tarkistetun tiedon mukaan. Asianosainen vetoaa väärinkäsitykseen ja siihen, että on ostanut väärän ikäryhmän lipun vahingossa, koska asuu Turussa. Oikaisuvaatimus hylätään.
Ote katupäällikön viranhaltijapäätöksestä
– Linja-autoissa matkustetaan väärillä matkalipuilla päivittäin. Esimerkiksi aikuinen ostaa Nyssemobiilista nuorten alennuslipun tai nuori ostaa lastenlipun ja matkustaa sillä, Suorsa sanoo.
Yleistä on myös matkustaa yli sen vyöhykerajan, johon oma matkalippu ylettyy.
– Linja-auton matkustajat välillä ihmettelevät, mitä te täällä teette, kun teidän pitäisi olla siellä ratikassa, kun siellähän ne liputtomat ovat. Sitten kun kertoo, että on lippuvaihtoehtoja, joita voi käyttää väärin, ymmärrys ehkä vähän laajenee.
Ratikassa varsinkin alkuvaiheessa tarkastajat joutuivat neuvomaan matkustajia leimaamaan myös kuukausi- ja vuosiliput.
– Säännöllisesti matkustavat tietävät jo leimaamiskäytännön, mutta se on edelleen asia, josta toivoisi matkustajille enemmän tietoutta. Edelleen ohjataan päivittäin kausikorttilaisia leimaamaan lippu, Suorsa sanoo.
– Toinen lipputyyppi ovat mobiililiput, niitä ei aina osata leimata.
Suorsa kertoo tarkastajien saaneen kritiikkiä Tampereen käytännöstä. Hän pitää sitä kuitenkin selkeänä ja yksinkertaisena.
– Kaikki lipputyypit pitää aina leimata laitteella, hän kiteyttää.
Yleisin selitys liputtomuuteen on ”mä en tiennyt”.
Oikaisuvaatimuksen tekijä esitti tarkastustilanteessa nuorten matkakortin, jolle oli ladattu 30 vuorokauden kausilippu A-B –vyöhykkeille. Matkalippujen tarkastus suoritettiin C-vyöhykkeellä. Oikaisuvaatimuksen tekijällä ei ole tarkastushetkellä ollut voimassa muita lipputuotteita, jotka oikeuttaisivat matkustuksen C-vyöhykkeellä. Oikaisuvaatimus hylätään.
Ote katupäällikön viranhaltijapäätöksestä
– Hirveän yleistä on myös sanoa, että minulla on kyllä matkakortti, mutta sitä ei ole mukana. Siinä on kausi voimassa, mutta se on jäänyt kotiin tai kirjastoon tai äskeiseen ruokakauppaan, Suorsa kertoo.
Mobiililipuissa tarkastajat törmäävät päivittäin siihen, että lipuksi on ostettu väärän ikäryhmän lippu.
– Siinä on kolme ikäryhmää ja ikäryhmät ovat nähtävissä numeroin ennen kuin valitset ja maksat lipun. Päivittäin tulee selitys, että en muista minkä ikäinen olen tai että on juuri täyttänyt, Suorsa sanoo.
Tarkastajille myös valehdellaan oma ikä, jos lippu on ostettu nuoremmalle ikäryhmälle kuin mihin itse kuuluu. Tarkastajilla on kuitenkin lainmukainen oikeus varmistaa matkustajan henkilöllisyys.
– Tosi moni kertoo väärän iän, jonka jälkeen kysytään henkilöllisyystodistusta. Useasti tälläisissä tapauksissa henkkareita ei kyllä löydy, koska luullaan että sillä voidaan välttyä tarkastusmaksulta. Tulee monelle yllätyksenä, että meillä on oikeus selvittää henkilötiedot.
Jos henkilöllisyystodistusta ei ole mukana, tiedot kysytään paperilapulle ja tarkastajat varmistavat henkilöllisyyden väestötietojärjestelmästä.
– Väärät henkilötiedot selviävät kyllä aika nopeasti ja niiden meille antaminen on rikos.
Ratikassa törmää usein myös selitykseen, jota ei bussissa niin herkästi kuule.
Oikaisuvaatimuksen tekijä esitti tarkastustilanteessa matkakortin, jolle oli ladattu nuorten ikäryhmän 30 vuorokauden kausilippu. Oikaisuvaatimuksen tekijä kertoi tarkastajalle, ettei kukaan ollut kertonut oikeista ikäryhmistä. Oikaisuvaatimuksen tekijä on 27-vuotias. Nuorten ikäryhmän alennuslippuja voi käyttää 17-24-vuotiaat matkustajat. Oikaisuvaatimus hylätään.
Ote katupäällikön viranhaltijapäätöksestä
– Tosi yleinen on, että minä menen vain tämän yhden pysäkin verran, että en minä kauaa täällä ole, Suorsa kertoo.
Lippu kuitenkin pitää olla, vaikka matkustaisi vain parisataa metriä kahden pysäkin välillä.
Tarkastajat ovat tänä syksynä huomanneet, että iltapäiväruuhkat ovat ratikassa melkoisia.
– Jos menet täyteen ratikkaan, me tarkastajat toivoisimme, että matkustusturvallisuuden takia etsittäisiin se vapaa istumapaikka, täytettäisiin ensin istumapaikat ja sitten mentäisiin seisomapaikoille, jotka on osoitettu keltaisilla kahvoilla, Suorsa sanoo.
Sisään ratikkaan voi tulla kaikista ovista, mutta päätyovilla ei ole leimauslaitteita. Tarkastajien toive olisikin, että ratikkaan tultaisiin keskiovista ja päätyovia käytettäisiin lähinnä poistumiseen.
– Hirveän moni jää ovien tukoksi ja leimauslaitteen eteen seisomaan, jolloin lippuja ei pääse leimaamaan.