Helsingin hovioikeus on antanut päätöksensä niin sanotusta Metsälän moottoripyöräkerhomurhasta. Käräjäoikeus tuomitsi aiemmin helmikuussa 2021 kolme vastaajaa murhasta ja muista rikoksista elinkautisiin vankeusrangaistuksiin. Käräjäoikeus tuomitsi tekoon liittyen myös kolme muuta henkilöä muista teoista eri pituisiin ehdottomiin vankeusrangaistuksiin, yhden henkilön ehdolliseen vankeusrangaistukseen sekä yhden henkilön sakkorangaistukseen.
Hovioikeus piti käräjäoikeuden antaman tuomion voimassa. Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin kaikkien kolmen murhasta syytetyn vastaajan olleen osallisina teossa ja toimineen rikoskumppaneina. Teko oli tapahtunut MC Apache -nimisen moottoripyöräkerhon tiloissa.
Uhri ja murhasta tuomitut vastaajat eivät olleet kyseisen moottoripyöräkerhon jäseniä. Uhriin oli kohdistettu monenlaista raakaa väkivaltaa ennen kuoleman aiheuttanutta aortan lävistänyttä puukoniskua. Uhrin kuoltua yksi kerhotiloissa olleista muista henkilöistä oli paloitellut ruumiin. Teko katsottiin tehdyksi erityisen raa'alla ja julmalla tavalla. Teko katsottiin myös kokonaisuutena arvostellen törkeäksi.
Teon taustalla katsottiin olleen vahvaa suunnitelmallisuutta. Uhrille haluttiin kostaa. Ensimmäisen kerran uhria yritettiin surmata viikkoa aiemmin Helsingin Kalasatamassa, jossa tätä ammuttiin liikkuvasta autosta.
Myöhemmin uhri houkuteltiin moottoripyöräkerhon tiloihin "selvittämään asioita". Kerhon tiloissa häneen kohdistettiin pitkäaikaisesti väkivaltaa, jossa oli kidutuksen piirteitä. Uhrin sormea on muun muassa vahingoitettu sirkkelillä tämän ollessa vielä elossa, ja häntä on puukotettu sekä ammuttu ilmakiväärillä. Uhri kuoli vammoihinsa.