Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tamperelainen professori ja kansanedustaja saa polun minigolfkentän poikki Koulukadulla

Edesmennyt valtio-opin professori, Tampereen kaupunginvaltuuston pitkäaikainen jäsen ja kansanedustaja Olavi Borg (ilb.) on saamassa Tampereelle mukaansa nimetys paikan.

Tampereen kaupungin kadunnimitoimikunta on päättänyt, että Koulukadun kenttien eteläpuolella oleva, minigolfratojen välistä kulkeva väylä tunnetaan jatkossa nimellä Olavi Borgin polku. Väylä alkaa Koulukadulta Kurilankadun jatkeena ja suuntautuu siitä kohti luodetta.

Yhdyskuntalautakunta käsittelee asiaa tiistaina.

Borg toimi kansanedustajana vuosina 1972–75. Tampereen kaupunginvaltuustossa hän oli yli 30 vuotta vuosina 1969–2000.

Olavi Borg toimi 1980-luvulta saakka aktiivisesti Tampereen minigolf-olosuhteiden parantamiseksi monessa eri roolissa muun muassa minigolf-toimintaa pyörittäneen Manse Pesäpallo ry:n puheenjohtajana.

Borg oli myös tunnettu television Ylen vaaliasiantuntija, kuten hänen poikansa Sami Borg nykyisin.

Borg kuoli 84-vuotiaana maaliskuussa 2020.