Olin 16-vuotias, kun isä kysyi minua tehtävään, Turtolan panimo-osastovastaava hän kertoo.
Suomessa ei luultavasti ole Samuli Vainikaisen lisäksi toista suuren K-Citymarketin panimo-osaston vastaavaa, joka on aloittanut työtehtävässään reilusti alaikäisenä.
– Olin 16-vuotias, kun isä kysyi minua tehtävään. Soitin kouluun ja kysyin opettajalta, voinko ottaa työn vastaan. Järjestely onnistui silloin oppisopimusmallilla, Vainikainen, nyt 18, muistelee.
Vainikainen työskentelee Tampereen Turtolan K-Citymarketissa, jossa hänen vanhempansa Marko ja Kati Vainikainen ovat kauppiaspariskuntana.
Samuli Vainikainen sanookin kasvaneensa kaupan lattialla. Hän sai ensimmäisen palkkakuittinsa 13-vuotiaana työskenneltyään Turtolan K-Citymarketin pullohuoneessa. Sittemmin Vainikainen on työskennellyt kaikilla marketin osastoilla ja kasvattanut laaja-alaista tietopankkiaan suuren ruokakaupan toiminnan kaikista osa-alueista.
Samuli Vainikainen tunsi panimoalan tuotteet hyvin jo ennen nykyistä työtehtäväänsä ja reilusti alaikäisenä, jolloin hänellä ei ollut omakohtaista kokemusta alkoholituotteiden mausta.
Hän tutki silloin ja edelleen panimoalan julkaisuja ja tutustuu jatkuvasti uusiin tuotteisiin. Jos mies näkee toisessa kaupassa tuotteen, joka on kiinnostava, hän saattaa soittaa heti panimolle ja pyytää sitä myös Turtolaan. Samuli Vainikainen on myös käynyt pikavauhdilla hakemassa pakettiautolla suoraan panimolta myyntieriä, jotta jokin tuote on Turtolassa ensimmäisten joukossa.
– Myyntimäärät kertoo tuotteen suosion ja jo pelkästään hyllyjä ehostamalla näkee heti, mitä tuotteita on myyty rivistä pois. Kun myyntiin tulee tuote, jota joku on pyytänyt niin sillähän on jo valmis ostaja. Kauppaa ei voi kehittää ilman asiakastoiveita, Vainikainen muistuttaa.
Hän opiskelee Helsingin Haaga-Heliassa, mutta saa tehdä jättiosan opinnoista etänä. Koulutyöt tuppaavat kuulemma olemaan myöhäishommia.
– Tulen kauppaan kello 4-6 välillä aamulla ja olen siellä useimmiten iltaan asti.
Samuli Vainikainen vierailee myös monta kertaa viikossa joko isänsä kanssa tai yksin Suomen eri K-Citymarketeissa ja K-Supermarketeissa ja jonkun verran ulkomaillakin bongaamassa ideoita Turtolan kaupan kehittämiseen. Vainikainen on käynyt jo muun muassa jokaisessa 81:ssä K-Citymarketissa.
– Katson kaupoissa muun muassa valaistusta, kalusteita, opasteita, pieniä yksityiskohtia sekä sitä, miten kauppa, jossa olen jo käynyt, on muuttunut edellisestä käynnistäni. Kerron sitten isälleni kokemaani ja pohdimme, mitä ideoita voisimme hyödyntää Turtolassa. Täytyy muistaa, että ruokakauppa rakennetaan aina ihmisille, jotka sen ympärillä ovat. Mikä toimii meillä, ei toimi jossain muualla ja toisinpäin, vahvasti Turtolan K-Citymarketin uudistukseen kädenjälkensä jättänyt Vainikainen kertoo.
Samuli Vainikaisen visioihin kaupan kehittymisestä tulevaisuudessa liittyy vahvasti viinien saaminen ruokakauppojen valikoimiin. Lihahyllyn viereen voisi laittaa viinitelineen, jossa olisi eri lihojen kanssa yhteensopivia viinejä, mies unelmoi.
Jotkut ideat ruoan ja juoman tiiviimmästä yhteiselosta hyllyillä voi toteuttaa jo nyt.
– Aiomme laittaa erikoisjuustotiskin viereen siidereitä ja neuvoa, mikä juusto toimii minkäkin juoman kanssa. Kyse on makuparien tuomisesta esiin, Vainikainen määrittelee ja haluaa kaupan olevan myös eräänlainen elämyspuisto.
Samuli Vainikaisen opinnot Haaga-Heliassa päättyvät ensi maaliskuussa. Sen jälkeen mies suorittaa varusmiespalveluksen ja K-kauppiasvalmennuksen aloittaminen on suunnitelmissa jo parin, kolmen vuoden kuluttua.
– Voi olla parempi aloittaa kauppiasura jossain muualla kuin Tampereella, koska silloin minusta ei puhuttaisi kauppiasvanhempieni poikana. Olisi kyllä hienoa, jos pääsisin vielä isän kauppiasuran aikana kilpailemaan hänen kanssaan K-Citymarketin kauppiaana, Samuli Vainikainen pohdiskelee.