Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yllättävä ilmiö: sähkön hinta onkin laskenut huimasti – Näin energiajohtaja selittää kehitystä Suomessa

Suomalaiset odottavat parhaillaan, että sähkö kallistuu tulevana talvena ennätysmäisesti. Jo nyt etenkin sähkölämmitteisissä kodeissa asuvat perheet ovat kauhistelleet moninkertaiseksi nousseita sähkölaskujaan.

Lähempi tarkastelu viime ajoilta tuottaa kuitenkin positiivisen yllätyksen: sähkö onkin itse asiassa halventunut kuluvan syksyn mittaan.

Pohjoismaisen sähköpörssin Nordpoolin tilastojen mukaan sähkön tukkuhinta oli lokakuussa 11,3 senttiä kilowattitunnilta, kun se vielä syyskuussa oli 21,4 senttiä. Hinta siis putosi kuukaudessa lähes puoleen.

Edellisen kerran sähkö oli lokakuuta edullisempaa huhtikuussa, jolloin kilowattitunnilta piti maksaa vain 7,9 senttiä. Muut kevät-, kesä- ja syyskuukaudet olivat siis huomattavasti kalliimpia – huippuna elokuu, jolloin sähkö oli kilowattitunnilta peräti 26,1 sentin hintaista.

Parhaiten nämä tukkuhinnat korreloivat kuluttajan maksamien hintojen kanssa silloin, kun kyseessä on spotti- eli pörssihintainen sopimus tunti tunnilta. Muissa sopimusmuodoissa vastaavuus on pienempi.

Energiateollisuus ry on energia-alan elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen etujärjestö. Energiateollisuuden energiamarkkinoiden johtaja Pekka Salomaa tietää, mistä sähkön hinnan yllättävä pudotus johtuu.

– Elokuusta lähtien alas tullutta hintatasoa selittää se, että maakaasu halpeni tuolloin tuntuvasti, ja samalla tietenkin myös sähkö. Norjan vesivarannot ja sikäläinen sähköntuotanto on syksyn mittaan parantunut, samoin Olkiluoto 3 oli jonkin aikaa käynnissä, Salomaa kertoo.

Vaikka sähkön hinta on kuluvana syksynä rajusti halventunut, se on nyt monin verroin kalliimpaa, kun tarkastellaan vastaavia ajankohtia viime vuosien aikana.

Esimerkiksi lokakuussa 2020 sähkön hinta oli vain 3,1 senttiä kilowattitunnilta – eli siis lähes neljä kertaa edullisempaa verrattuna tämän vuoden lokakuuhun.

– Vuoden 2020 syksy oli kyllä äärimmäinen erikoistapaus, sillä tuolloin pandemia vähensi sähköntarvetta ja vesitilanne Suomessa ja Pohjoismaissa oli erittäin hyvä, Salomaa muistuttaa.

Samoista syistä myös Venäjältä tuotiin sähköä Suomeen ennätysmäisen vähän.

Loppuvuosi 2022 on arvoitus kaikille osapuolille. Tulevana talvena sähkön hinnan arvioidaan hyppäävän ennätyskorkeaksi, mutta takuuvarmaa se ei suinkaan vielä ole.

– Nyt jännitämme etenkin sitä, milloin Olkiluoto 3 saadaan kaupalliseen tuotantoon. Myös tulevan talven pakkaset ja tuulisuus vaikuttavat merkittävästi sähkön hintakehitykseen, Salomaa muistuttaa.

Tuulivoimasta on saatu huimaa vetoapua sähkön hinnan alaspainamiseksi.

– Tuulivoimalat ovat tuoneet sähköntuotantoon todella suuren muutoksen. Vaihtelu on tietenkin sääolosuhteista johtuen suurta, mutta tällä hetkellä tuulivoimaloiden teoreettinen huipputeho on noin 4 700 megawatin luokkaa, Salomaa laskee.

Samaan aikaan ydinvoimalat tuottavat sähköä noin 2 770 megawatin verran.

– Tuulivoimaloiden sähköntuotanto meni ohi ydinvoimalatuotannosta viime kesänä

Tuulivoima jatkaa Suomessa voittokulkuaan, sillä Suomen tuulivoimayhdistyksen kartoituksen mukaan viime maaliskuuhun mennessä Suomessa oli julkaistu tuulivoimahankkeita peräti 54 400 megawatin verran.

Maatuulivoimaloiden osuus tästä on reilut 80 prosenttia.

Valmiita tuulivoimaloita on eniten Länsi-Suomessa Pohjanlahden, Merenkurkun ja Perämeren rannikon tuntumassa. Laajimmat rakennusprojektit puolestaan ovat käynnissä Etelä-Pohjanmaalla, pohjoisessa Keski-Suomessa sekä Oulun–Raahen seudulla.