Viikonlopun vetonauloina loistavat Irina, Tommy Emmanuel, PK Keränen ja Amuri.
Irinan suuresta läpimurrosta iskelmän, popin ja rockin mestaruussarjaan on pian kaksikymmentä vuotta.
Vaikka Irina ei ole viime vuosina ollut se television höpöhöpöohjelmien tai pintaliitoseurapiirien näkyvin hahmo, hänen uransa on edennyt aktiivisesti ja sisukkaasti.
Helmikuussa 2021 julkaistu albumi Haluun olla yksin on myös toiminut varsin eri tavalla, mitä levyn otsikko antaa ymmärtää. Kiekon nimibiisi on raikunut ja raikuu yhä radiokanavilla halki valtakunnan.
– Uskoin kyllä kappaleeseen ja kappaleen sanomaan, mutta en kuitenkaan osannut povata ihan niin massiivista suosiota.
– Biisissä on kaikki palikat kohdallaan, mutta etenkin teksti resonoi palautteen perusteella isosti eri elämäntilanteissa olleisiin ihmisiin, Irina pohtii.
TTT-klubin kantava termi on 22-Pistepirkko.
Yli tuhat keikkaa tehnyt Irina on edelleen Haluun olla yksin -kiertueella, joka pysähtyy Ilonassa perjantaina. Esiintymisten lisäksi laulaja on myös viettänyt aikaa studiossa.
– Kappaleita alkaa olla lähes levyllisen verran läjässä. Syksyn aikana olisi tarkoitus julkaista ensimmäinen single, Irina lupaa.
Lauantaina Tampereen livekentällä on tarjolla muun muassa erikoista kitaransoittoa.
Tommy Emmanuel tunnetaan omaperäisestä, teknisesti mestarillisesta soittotyylistään, jossa yhdistyvät sekä rummut, basso, rytmi- ja soolokitarat että laulumelodiat. Hän ei kuitenkaan käytä loop-pedaaleja tai taustanauhoja, vaan musiikin luomiseen tarvitaan vain Tommy Emmanuel ja kymmenen sormea.
Ennen pääesiintyjää Tampere-talossa kuullaan kroatialaista Franoa, joka kitaran lisäksi soittaa myös viulua ja pianoa.
TTT-klubin lauantain kantava termi on 22-Pistepirkko.
Laulaja-kitaristi PK Keränen ja haitaristi Leija Lautamaja muodostavat duon The Moontwins, joka keskittyy Keräsen tekemään materiaaliin.
Lauantain kolmas kuuma täky on Telakalla esiintyvä Amuri.
Minä olen muistanut -albumiaan juhliva nelikko iskee kotikaupungissaan cover-hengessä. Tuore kiekko sisältää kymmenen Amurin rakkaudella valitsemaa laulua, joista kuuluisin lienee singlenäkin julkaistu Street-yhtyeen klassikko Kestääkö siivet.
Irina Ilonassa perjantaina 28.10.