Baskervillen koira on huikean näyttelijätaidon juhlaa
Teatteriarvio
Baskervillen koira perustuu brittiläisen sir Arthur Conan Doylen romaaniin. Tampereen Komediateatterin esityksen on dramatisoinut Ken Ludwig. Panu Raipia on ohjannut siitä vauhdikkaasti etenevän kokonaisuuden.
Näytelmä kertoo englantilaisen Baskervillen suvun kirouksesta. Sir Charles Baskerville on kuollut sata vuotta sitten jättiläismäisen koiran raatelemana ja nyt hänen perillisensä löydetään Dartmoodin sumuisilta nummilta samalla tavalla kuolleena. Kyläläiset kertovat nähneensä kiiluvasilmäisen fosforille hohtavan suuren pedon, ja se on aiheuttanut kauhua.
Sherlock Holmes ja tohtori Watson pyydetään tutkimaan tapausta, koska tilan tuleva perillinenkin on vaarassa. Yhdessä mysteeri tietysti ratkeaa, vaikka Sherlock Holmes vakuuttaa sen olleen uransa haastavin. Vaikka kyse on murhien tutkimuksista, toteutus ei kuitenkaan ole liian jännittävä vaan hauska komedia.
Sherlock Holmes on ehkä maailman kuuluisin salapoliisi ja rooliin sopii erinomaisesti karismaattinen Ilkka Heiskanen. Hänen sairastumisensa sai katsojat jo pelkäämään peruutusta, mutta onneksi loistava näyttelijä pääsi nousemaan lavalle. Hän tekee roolin hienovaraisesti, innostuvasti ja tarkoin deltaljein. Juuri tällainen on aito englantilainen salapoliisi.
Holmesin vastapari Watson saa Heikki Helalta hillityn, mutta osuvan tulkinnan. Heidän pohdintojaan on ilo kuunnella.
Sivurooleissa näyttelevät Jere Riihinen, Aku Sajakorpi ja Veera Degerholm tekevät peräti 35 roolia. Vaihdoissa ja eri hahmoissa on uskomatonta vauhtia ja tämä tuo esitykseen farssimaista menoa. Sajakorpi muuntuu 14 henkilöksi, Degerholm samoin ja Riihinenkin tekee lännenhattuisen perillisen ohella kuusi roolia. Voi vain aavistella millainen kuhina lavan takana on kymmenissä vaihdoissa. Perhosten kerääjänä Sajakorpi saa aplodit haaviinsa.
Tällainen kavalkaadi vaatii näyttelijöiltä nopeaa muuntautumiskykyä, taitoa, tarkkuutta ja hyvää muistia.
Oskari Löytösen lavastus vaihtuu notkeasti Holmesin työhuoneesta isoksi maataloksi ja sumuisiksi nummiksi. Pienellä liikkeellä istutaan jopa oopperassa kuuntelemassa Degerholmin Floria Toscaa ja Sajakorven komeaäänistä Falstaffia.
Kaisa Savolaisen loistava pukusuunnittelu on esityksessä suuressa roolissa. Nopeat vaihdot vaativat helposti puettavat asut – tarranauhaa on varmasti kulunut metreittäin.
Jussi Kamusen valo-ja videosuunnittelu ihastuttaa elävällä muotokuvalla ja hevoskärryillä.