Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Air Balticin Suomen-matkustajien määrä kasvoi yli 280 prosenttia koronaa edeltäneeseen – "Olemme sitoutuneet kehittämään edelleen yhteyksiä Tampereelle sekä Pirkanmaalle"

Air Balticin Suomen matkustajamäärä kasvoi 282 prosentilla vuoden ensimmäisen yhdeksän kuukauden aikana verrattuna vuoteen 2019, tiedottaa lentoyhtiö.

Vuoden 2022 ensimmäisen yhdeksän kuukauden aikana airBaltic kuljetti yli 77 500 matkustajaa. Se on 282 % enemmän kuin vastaavana aikana vuonna 2019. Air Baltic teki Suomessa 1 048 lentoa, joka 120 prosenttia enemmän kuin pandemiaa edeltävänä aikana.

Luvut kattavat Tampereen, Helsingin ja Turun matkustajamäärät. Yhtiö ei tiedota erikseen Tamperee-Pirkkalan matkustajamääriä.

– Suomi on edelleen yksi tärkeimmistä markkina-alueistamme. Lähes puoli vuotta on kulunut siitä, kun avasimme airBalticin ensimmäisen Baltian ulkopuolisen kotikentän Tampereella. Kotikenttä ja uudet suorat reitit ovat osoittaneet hyviä tuloksia ja kysyntä kasvaa tasaisesti. Olemme sitoutuneet kehittämään edelleen yhteyksiä Tampereelle sekä Pirkanmaalle, sanoo toimitusjohtaja Martin Gauss tiedotteessa.

Air Baltic tarjoaa suorat lennot Latvian Riikaan Helsingistä, Tampereelta ja Turusta sekä kausilentoja Kittilästä. Lisäksi airBaltic tarjoaa talvikaudella päivittäiset suorat lennot Tampereelta Amsterdamiin sekä useita suoria reittilentoja viikossa Kööpenhaminaan, Málagaan ja Müncheniin.