Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vielä ehtii katsomaan apinoita Vapriikkiin – näyttely esillä viimeisiä päiviä

Apinat – kädellisten tarina -näyttely päättyy Vapriikissa 23. lokakuuta. Näyttely on saanut suuren suosion lapsiperheiden keskuudessa.

Vapriikissa on ollut helmikuun lopusta saakka apinoita, puoliapinoita, ihmisapinoita, makeja, korvamakeja, loreja ja kummittelijoita. Esillä on yli 60 kädellistä sukulaistamme Suomen tähän asti suurimmassa apinoista kertovassa näyttelyssä.

Kaikki näyttelyn apinat ovat aitoja luonnontieteellisiä näytteitä, ja ne tulivat Vapriikkiin Skotlannin kansallismuseosta. Museo on koonnut näyttelyn luontoa kunnioittaen yksilöistä, jotka ovat eläneet elämänsä eläintarhoissa. Nyt ne osallistuvat apinalajiston suojeluun ja elinympäristöjen säilyttämiseen.

Apinat-näyttelyssä voi tutustua kiehtovaan lajistoon ja niiden elinympäristöön. Näyttely kertoo myös, mitä me kaikki voimme tehdä, jotta kädelliset sukulaisemme asuttavat kanssamme samaa planeettaa myös jatkossa. Syksyn aikana Vapriikissa kuultiin myös luentoja, joilla perehdyttiin tarkemmin apinalajeihin ja niiden käyttäytymiseen.

Syyslomalla näyttelyllä on oma teemapäivä keskiviikkona.

Lauantaina 22. lokakuuta vedetään viimeiset Viidakon yö -taskulamppukierrokset näyttelyyn.

Vapriikin jälkeen näyttely matkaa esille Kööpenhaminaan.

Vapriikin seuraava päänäyttely avautuu 8. joulukuuta. Se on valokuvanäyttely Tampere ennen ja nyt.