Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tampere Rock City | Nina Kaitaranta juhlii debyyttialbumiaan unelmiensa keikkapaikassa – "Jos esimerkiksi J. Karjalaisen musa nappaa, niin ..."

Nina Kaitaranta on asunut Tampereella viisi vuotta.

Laulaja-lauluntekijä on panostanut saman ajan musiikkiin. Kahden ep-levyn jälkeen ilmestyi albumi Minä valitsen tämän.

Perjantaina pitkäsoittoa juhlitaan Telakalla.

– Luvassa on suomenkielistä, juurevaa luomupoprockia, joka on yhdistetty rehelliseen ja taiten tehtyyn bändimeininkiin, Nina kiteyttää.

– Jos esimerkiksi J. Karjalaisen musa nappaa, niin suosittelen tulemaan meidän keikalle. Illan aloittaa mainio tulkitsija Robert Ensio Niemistö, joka tunnetaan muun muassa yhtyeestä nimeltä Itä-Hollola Installaatio.

Annetaan taiteen ravita meitä.

Nina on viihtynyt mainiosti Tampereen elävässä musiikki-ilmastossa.

– Aktiiviset keikkapaikat kuten Maanalainen, Vastavirta ja Pub Armo tekevät tärkeää työtä mahdollistamalla pienten bändien esiintymisen. Täällä on ollut hyvä aloitella keikkailu omalla musiikilla.

– Isommille lavoille kapuaminen onkin sitten jo vähän haastavampi juttu, mutta asiat etenevät. Esimerkiksi keikasta Telakalla olen uneksinut jo Tampereelle muutosta alkaen. Siihen perään pääsemme yhtyeeni kanssa vielä tekemään pienen levynjulkaisukiertueen, Nina hymyilee.

Nina Kaitarannan tyyli on muuttunut vuosien aikana juurevammaksi ja astetta rokimmaksi. Minä valitsen tämän -levy on soitettu ja laulettu livenä ja artistin lauluvoima on lisääntynyt.

– Olen mielestäni kehittynyt biisinkirjoittajana ja etenkin sanoittamisessa löytänyt oman kulmani.

– Olen tyyppinä herkkä tarkkailija ja pyrin kirjoittamaan vilpittömiä ja samalla ilmavia tekstejä, joista löytyy myös kerroksellisuutta. Parasta on, kun sävellys onnistuu tukemaan tekstin tunnelmaa niin, että kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa, Nina miettii.

Nina Kaitaranta kannustaa ihmisiä ottamaan kaiken irti aktiivisesta Tampereesta.

– Rohkaisen kuluttamaan kulttuuria: käymään keikoilla, teatterissa, elokuvissa, sirkuksessa ja kirjastossa. Annetaan taiteen ravita meitä.

Itseään Nina ravitsisi mielellään yhteistyöllä toisen tamperelaisen naismuusikon kanssa.

– Seuraan somessa Maria ”Mara Balls” Mattilaa ja ihailen hänen tekemisen meininkiään ja energiaansa. Marian kanssa olisi hauskaa kokeilla tehdä biisi.

Nina Kaitaranta Telakalla pe 14.10.