Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Korona-aikana työikäisten aikuisten liikkuminen vähentyi 400 askelta päivässä – UKK-instituutti on äärimmäisen huolissaan Suomen nuorista

Työikäisten suomalaisten askeleiden määrä on vähentynyt keskimäärin 400 askelta päivässä verrattuna neljän vuoden takaisiin mittauksiin, selviää UKK-instituutin Liikuntaraportti 2022 -tutkimuksesta.

Vuosina 2018–2022 toteutetuissa väestötutkimuksissa liikkumista mitattiin liikemittarilla seitsemän peräkkäisen vuorokauden ajan.

Työikäisille kertyi keskimäärin 7 247 askelta päivässä ja ikäihmisille 4 365 askelta päivässä. Työikäisten päivittäiset askeleet vähentyivät erityisesti miehillä verrattuna neljä vuotta sitten mitattuun tietoon.

Liikkuminen vähenee kahdessa kohdassa elämänkaarta: koko kouluiän alakoulusta lukiolaisiin ja eläkeiässä.

– Suurin osa liikkumisesta kertyi lyhyistä, alle 5 minuuttia kerrallaan kestäneistä jaksoista, selventää vanhempi tutkija Pauliina Husu UKK-instituutista tiedotteessa.

Työikäisten tavallisin liikkumisen muoto oli kävely. Toiseksi tavallisin muoto oli kuntosaliharjoittelu. Ikäihmiset ilmoittivat piha- ja puutarhatyöt ja kävelyn yleisimmäksi liikkumisen muodokseen.

– Aikuisten tyypillisimmät syyt liikkua olivat fyysisen kunnon ylläpitäminen tai parantaminen ja oman terveyden edistäminen, Husu kiteyttää.

Yleisimpänä liikkumisen esteenä työikäiset mainitsivat ajan puutteen ja ikäihmiset pysyvän fyysisen vamman tai toimintakyvyn rajoitteen.

Ikäihmisten liikkuminen näyttäisi eroavan kaupungeissa ja maaseudulla.

– Maaseudulla asuville ikäihmisille näyttäisi kertyvän enemmän kevyttä liikkumista ja vähemmän pitkäkestoista paikallaanoloa. Tämä on yksi asia, jota täytyy jatkossa analysoida lisää, UKK-instituutin johtaja Tommi Vasankari lupaa.

Kaikki tutkitut ikäryhmät viettivät suurimman osan valveillaoloajastaan paikallaan istuen tai makoillen.

Liikuntaraportin tulokset osoittivat, että työikäisten kunto heikkeni nuoremmista vanhempiin ikäryhmiin siirryttäessä. Koululaisten Move!-mittausten ja Puolustusvoimien seurantojen mukaan näissä ikäryhmissä erityisesti kestävyyskunto on heikentynyt viimeksi kuluneiden vuosien aikana.

– Lisääntyvä ylipaino sekä nuorten aikuisten huononeva kestävyyskunto ja heikkenevä lihaskunto on huolestuttava yhdistelmä, toteaa Vasankari.

– Näistä aiheutuu tuleville vuosikymmenille valtava terveyden sekä työ- ja toimintakyvyn haaste, hän jatkaa.

Mittausmenetelmien kehittyminen mahdollistaa liikkumisen ja paikallaanolon aiempaa tarkemman ja monipuolisemman kuvaamisen.

– Jatkossa tarvitaan sekä liikemittareita että luotettavia ja päteviä kyselyitä väestön liikkumisen mittaamiseksi ja liikkumisen suositusten toteutumisen arvioimiseksi, Vasankari päättää.