Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Punaista lihaa vähennetään, riisiä korvataan perunalla... – Tampereen kaupunki julkaisi päivitetyn suunnitelman ilmastonmuutoksen hillintään

Tampereen kaupunki julkisti päivitetyn Hiilineutraali Tampere 2030 -tiekartan, joka kokoaa yhteen kaupungin ilmastotoimenpiteet. Uusi tiekartta sisältää 305 toimenpidettä. Edelliseen verrattuna toimenpiteiden määrä on kasvanut 69 toimenpiteellä.

Uudet toimenpiteet liittyvät pääasiassa ilmastonmuutokseen sopeutumiseen tai ovat uusia kaupungin yhtiöiden ja liikelaitosten toimenpiteitä.

Esimerkiksi Puulajikokeilu-hanke laajentaa kaupungissa käytettävää puulajistoa, koska monipuolinen lajisto auttaa varautumaan etelästä pohjoiseen siirtyviin tuholaisiin.

Yhtiöistä esimerkiksi Pirkanmaan Voimia vähentää aterioissa punaista lihaa ja korvaa riisiä perunalla. Lisäksi uusissa toimenpiteissä on mukana monia aurinkopaneelien ja lämpöpumppujen asennuksia.

Tiekartan ensimmäisen versio hyväksyttiin syksyllä 2020. Kahden vuoden aikana toimenpiteistä on saatu valmiiksi 18 prosenttia. Valmiiksi saatuja toimenpiteitä ovat muun muassa Tammelan täydennysrakentamisen energiamallinnus, ratikan ensimmäinen osa, Tesoman lähijunaseisake ja ohjeistus puurakentamisen edistämisestä asemakaavoituksessa.

Tampereen tavoitteena on, että vuonna 2030 kaupungin alueen ilmastopäästöt ovat 80 prosenttia pienemmät kuin vuonna 1990. Loput 20 prosenttia päästöistä voidaan esimerkiksi kompensoida.

Tiekartan arvioitavissa olevilla toimenpiteillä voidaan saavuttaa noin 73 prosentin päästövähennys vuoteen 2030 mennessä. Tiekartan kahden vuoden takaisessa ensimmäisessä versiossa päästövähennysarvio oli 72 prosenttia.

Päästöjen lisäksi tiekartassa arvioitiin mahdollisimman laajasti toimenpiteiden kustannuksia. Nämä luvut eivät kuitenkaan huomioi toimenpiteistä mahdollisesti koituvia kustannussäästöjä tai muita hyötyjä.

Tämän vuoksi tiekartassa arvioitiin osalle toimenpiteistä myös niiden elinkaarenaikaista taloudellisuutta, jotka sisältävät myös tulevien vuosien aikana syntyviä kustannussäästöjä esimerkiksi alentuneen energiankulutuksen myötä.

Tiekartassa arvioitiin myös ensimmäistä kertaa kestävämpään liikkumiseen siirtymisen kustannuksia ja hyötyjä. Laskelman mukaan kaupunki ja kaupunkilaiset hyötyisivät kokonaisuudessaan kestävämpään liikkumiseen siirtymisestä muun muassa parantuneen terveyden myötä.

Kaupunginhallitus hyväksyi Hiilineutraali Tampere 2030 -tiekartan päivityksen suunnitelmaksi kaupungin hiilineutraalisuustavoitteen saavuttamiseksi kokouksessaan 3.10.2022. Tiekarttaa päivitetään kahden vuoden välein ja hiilineutraalisuustavoitteen saavuttamiseksi puuttuvat toimenpiteet määritellään seuraavien päivityskierrosten aikana.