Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Näin paljon Suomi velkaantui korona-aikana – Yle: "Vaikutukset kohdistuivat aika jyrkkinä"

Suomi velkaantui korona-aikana 5 236 euroa henkilöä kohden. Asiasta uutisoi Yle verkkosivuillaan. 27 EU-maan vertailussa Suomi sijoittuu kahdeksanneksi.

Julkisyhteisöjen eli käytännössä valtion ja kuntien yhteenlaskettu velka oli vuoden 2019 päätteeksi noin 156 miljardia euroa. Tämän vuoden maaliskuussa sama summa oli 185 miljardia euroa.

Dosentti ja yliopistotutkija Ilja Kavonius Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksesta pitää tilastoa "melko odotettuna". Kavonius on hieman huolissaan siitä, miten Suomi asettuu pohjoismaisessa talousvertailussa.

– Suomi on Ruotsin ja Tanskan kehitystä jäljessä. Se ei ole pelkkä velka-asia, vaan yleisen talouskasvun asia. Se on se kriittinen kysymys, Kavonius pohtii Ylen haastattelussa.

Yle on kysynyt kommenttia asiaan myös kahdelta kansanedustajalta: Johannes Koskiselta (sd.) ja Sari Multalalta (kok.).

– Koronan vaikutukset kohdistuivat Suomeen aika jyrkkinä. Lisävelkaa jouduttiin ottamaan, kun haluttiin suojata ihmisiä ja työpaikkoja, Koskinen kertoo.

Multala puolestaan kritisoi Suomen velkaantumista.

– On ymmärrettävää, että koronan ja sodan vuoksi on jouduttu ottamaan velkaa. Mutta se ei selitä talouden rakenteellisia ongelmia eikä sitä, miksi Suomi näyttää velkaantuvan vuoteen 2026 asti.