Teollisuuden menestystuotteet valtaavat Keskustorin Tampereen-päivänä.
Isot koneet valtaavat Keskustorin Tampereen-päivänä eli lauantaina.
Uutuustapahtuman odotetaan vetävän jopa kymmeniätuhansia kävijöitä.
Tapahtumassa kuusi teollisuusyritystä tuo koneitaan Tampereen paraatipaikalle Keskustorille suihkulähteen ja Tampereen Teatterin väliselle alueelle.
Tampereen Konepajakoulun vetäjä Peer Haataja uskoo, että isot koneet vakiinnuttavat paikkansa Tampereen-päivän perinteisten lasten suosikkien poliisi- ja paloautojen rinnalla.
– Isot koneet Keskustorilla on koko kansan tapahtuma. Haluamme tuoda ihmisille näytille, että tällaisia meillä tehdään tai suunnitellaan.
Saamme Tampereen ytimeen Keskustorille komeaa ja kookasta katsottavaa.
Keskustorille tuodaan perjantain ja lauantain välisenä yönä muun muassa Sandvikin koneita ja valvomokontti, Agco Powerin moottoreita ja generaattoreja sekä kaksi traktoria, Avant Tecnon työkoneita, Bronto Skyliftin 44-metriin yltävä nosturi, Metso Outotecin Lokotrack-murskain ja John Deeren metsäkone.
Haatajan mukaan tapahtuman ideana on se, että Tampereen keskustasta vuosikymmenten aikana kaupungin laitamille lähteneiden teollisuuslaitosten huipputuotteet palautetaan ydinkeskustaan yhdeksi päiväksi.
– Tampere on vahva teollisuuskaupunki ja Pirkanmaan seutu on tunnettu liikkuvien työkoneiden valmistajista sekä koneenrakennuksen osaamisesta.
Isot koneet Keskustorilla -tapahtuman järjestävät Business Tampere, Konepajakoulu/Tampereen Teollisuusoppilaitos, Tampereen kaupunki ja Tampereen Messut -konsernin Alihankinta- ja Konepaja-messut. Tamperelainen on mukana tapahtuman mediakumppanina.
Haatajan mukaan idean tapahtumasta on koronan takia ehtinyt muhia jo muutaman vuoden. Idean lausui ensimmäistä kertaa ääneen Tampereen kauppakamarin teollisuusvaliokunnan vieraana ollut silloinen pormestari Lauri Lyly (sd). Keskustelun taustalla oli huoli alan vetovoimasta ja osaajien riittämisestä teollisuustyöhön.
– Monilla on edelleen mielikuva savuisesta, likaisesta ja raskaasta työstä, vaikka iso osa siitä tehdään jo lähes laboratoriomaissa olosuhteissa. Haluamme nostaa tapahtumallakin esille teollisuuden monipuolisia työ- ja opiskelumahdollisuuksia.
Tapahtuman projektipäällikkö, PR- ja kumppanuusjohtaja Tanja Järvensivu Tampereen Messut -konsernista muistuttaa, että päivän ohjelmaa on rakennettu perheet mielessä.
– Tampereen päivä tarjoaa otollisen hetken esitellä suurelle yleisölle kaupungin ja koko seudun roolia teollisuuden mekkana. Isot koneet ja laitteet kiinnostavat vauvasta vanhuksiin, joten kumppaniyritysten ansiosta saamme Tampereen ytimeen Keskustorille komeaa ja kookasta katsottavaa. Päivän ohjelma rakentuu myös perheitä ajatellen.
Tapahtuman juontaa somevaikuttaja Instagramin Koti-iskä88 Ville Viholainen. Ohjelmalavalle nousevat myös muun muassa lasten suosikit Mimi ja Kuku ja somevaikuttaja Herbalisti. Ohjelmalavalla julkistetaan myös koululaisille suunnatun Tulevaisuuden työkone -piirustuskilpailun tulokset.