Tampereen Åkerlundinkadulla sijaitseva Suomen ensimmäinen kansainvälinen musiikin Tähtikatu saa 23. syyskuuta viisi uutta tähtilaattaa.
Kadulle ikuistetaan tähdet kapellimestari Jaakko Kuusistolle, rockyhtye Hanoi Rocksille, muusikko Erja Lyytiselle, muusikko Heikki Salolle ja muusikko Marion Rungille.
Tähtikatu avattiin Tampereella Åkerlundinkadulla syksyllä 2019. Vuosittain kadulle lisätään uusia tähtiä, joiden nimet päätetään yleisöltä saatujen ehdotusten perusteella.
Vuosittain julkaistaan 3–8 uutta tähtien saajaa. Yleisöltä saatujen ehdotusten pohjalta luovien alojen ammattilaisista koostuva raati, Music x Median hallitus, tekee nimistä esikarsinnan, jonka perusteella nimet päätetään Tampereen kaupungin sivistys- ja kulttuurilautakunnassa. Tähtikadun ovat toteuttaneet yhteistyössä Tampereen kaupunki, Tampere-talo Oy, musiikkialan ammattilaistapahtuma Music x Media sekä Bauer Media.
Tähtikadulla on nyt kaikkiaan 23 yleisön ehdotusten perusteella valittua tähtilaattaa. Vuosina 2019-2021 katuun on ikuistettu 18 tähteä: Cheek, Juice Leskinen, Popeda, Katri Helena, Jean Sibelius, Kaija Saariaho, Epe Helenius, Tapio Korjus, Ismo Alanko, Eppu Normaali, Nightwish, Karita Mattila, Paula Koivuniemi, Yö, Kaija Koo, Esa-Pekka Salonen, Värttinä ja Mikko Alatalo.
Yleisöltä saatujen ehdotusten lisäksi joka toinen vuosi katuun lisätään tähti kahdelle edelliselle Tampere Music Award -voittajalle. Tämä tähti lisättiin katuun viime vuonna.