Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Avoin huumekauppa halutaan kuriin: Tampere lisäämässä kameravalvontaa keskustassa – "Käydään poliisin kanssa tarkemmin läpi..."

Koskipuiston ja Ankkalammen ympärillä tapahtuvaa huumekauppaa ja häiriökäyttäytymistä halutaan ehkäistä kameravalvonnalla. Kaupunki asentanee lisävalvontaa ensi vuonna.

Tampereen kaupunki aikoo lisätä kameravalvontaa Kyttälän alueella. Syynä tähän ovat muun muassa alueella käytävä huumekauppa ja häiriöt. Yhdyskuntalautakunta käsitteli asiaa viime viikolla.

Kaupunki on keskustellut aiheesta poliisin kanssa. Poliisin järjestelmään kirjatuissa tiedoissa huumejuttuja on erityisesti Kyttälän seudulla: Koskipuistossa, Rongankadulla, Kyttälänkadulla ja Tuomiokirkonkadulla.

Poliisin mukaan yleisten alueiden valvontakameroiden lisääminen Kyttälän alueelle ennaltaehkäisisi huumausainerikosten lisäksi muita rikoksia ja häiriöitä kyseisellä alueella ja samalla tukisi tutkittavien rikosten selvittämistä.

Taustalla on Arto Grönroosin (ps.) huhtikuussa jättämä valtuustoaloite valvontakameroiden lisäämiseksi Ankkalammen, Tuomiokirkon ja Koskipuiston alueilla. Aloitteessa kameroiden tarvetta perustellaan juuri sillä, että se vähentäisi huumekauppaa alueella. Aloitteen mukaan alueen asukkaat pelkäävät lastensa ja iäkkäiden puolesta.

Tällä hetkellä Ankkalampea, Koskipuistoa ja Tuomiokirkon aluetta lähimmät yleisten alueiden valvontakamerat ovat Satakunnankadulla, Rautatienkadulla ja Hämeenkadulla. Koskipuistossa on kamera kosken toisella puolella, joka kuvaa myös puistoa.

Tulevien valvontakameroiden tarkat paikat eivät ole vielä tiedossa. Alueella pitää ensin tehdä kameroiden sijoitus-, sähkö- ja tietoliikennesuunnitelma.

– Käydään poliisin kanssa tarkemmin läpi ja sitten tehdään suunnitelmat. Sijoituksiin vaikuttaa myös se, mistä saadaan kameralle sähköt ja tietoliikenne, sanoo Tampereen kaupungin projektipäällikkö Mika Kulmala.

Myöskään kameroiden tarkkaa määrää ei ole vielä päätetty. Kameroiden määrän tarpeesta keskustellaan Kulmalan mukaan poliisin kanssa.

– Tuskin kovin montaa kuitenkaan, Kulmala sanoo.

Tulevan kameravalvonnan hinta riippuu Kulmalan mukaan siitä, mistä sähköt ja tietoliikenne saadaan.

– Ne ovat kalliimpia toteuttaa kuin kameran hinta.

Lisäksi kamerat pitää liittää keskusjärjestelmään ja niitä pitää ylläpitää.

Kulmalan arvion mukaan lisäkameravalvonnan toteuttaminen menee ensi vuoteen.