Olitko "kuusnepaohjelmoija" 1980-luvulla? – Pelimuseon näyttely vie sinut muistoihin

Tampereen Vapriikissa sijaitsevassa Suomen Pelimuseossa avautuu Pixeled Years -näyttely, joka esittelee kattavasti suomalaisen Commodore 64 -demoskenen pikseligrafiikkaa aina 1980-luvulta tähän päivään asti.

Näyttelyn ovat tehneet yhteistyössä Suomen pelimuseo ja Zooparty ry. Sen kuratoinnista vastaavat Ari “Duce” Seppä sekä Tommi “Electric” Musturi.

Demoskene on 1980-luvulla syntynyt tietokoneharrastajien alakulttuuri, jossa toteutetaan ohjelmoiden sekä musiikin ja grafiikan keinoin tietokoneelle näyttäviä visuaalisia näytösohjelmia, joita kutsutaan demoiksi.

Suomessa demoskene syntyi Commodore 64 -tietokoneen ympärille, levittäytyen siltä myöhemmin muille alustoille.

Suomi ja Pohjoismaat ovat demoskenen synnyinsijoja. 1980-luvun puolivälissä moneen perheeseen saapui ensimmäinen kotitietokone. Commodore 64 julkaistiin vuonna 1982, saavuttaen nopeasti valtaisan suosion. Suomessa “Tasavallan tietokonetta” myytiin väkilukuun suhteutettuna eniten maailmassa.

Vaivihkaa tuhannet nuoret alkoivat pelaamisen ohella kokeilla taitojaan myös ohjelmoinnissa, pikseligrafiikassa sekä tietokonemusiikissa.

Nuorison loputon into uutta kohtaan synnytti nopeasti eläväisen alakulttuurin omine tapahtumineen, lehtineen ja julkaisuineen.

Juuri Commodore 64:n yleisyys teki siitä alkuaikojen tärkeimmän demoskenen alustan. Lapsuuden positiiviset kokemukset tämän monipuolisen koneen kanssa ovat tuoneet tekijöitä takaisin sen pariin koko 2000-luvun.

Suomalaisen Commodore 64 -pikseligrafiikan näyttely Suomen pelimuseon Studiossa 21.9.2022 – 15.1.2023.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut