Ennakkoasetelma Suvi Teräsniskan ja Yö-yhtyeen Ihmisen poika -konserttisaliviikonlopun suhteen ei lupaa pelkästään hyvää. Teräsniska ei ole antamassa haastatteluja kiertueeseen liittyen. Artisti kuittaa haastattelukyselyn jopa hieman tylysti, jos ajatellaan minkälainen mielikuva Teräsniskasta on tähän asti syntynyt: avoin, omatoiminen ja erittäin maanläheinen ihminen, joka on rakentanut ja rakentaa omaa uraansa itse duunarihengellä. Artisti, joka puhuu mielellään ja avoimesti omasta elämästään julkisuudessa.
Sitten vielä sekin päälle, että Suomessa varsin tyypillinen käytäntö on se, että ennen isoa kiertuetta artistit ovat jopa poikkeuksellisen haastatteluhenkisiä kuin mitenkään päinvastoin.
Syitä voi korkeintaan spekuloida. Spekuloidaan: sosiaalisessa mediassa Teräsniskaan liittyviin uutisiin tai kommentteihin on alkanut sataa kommentteja, jotka analysoivat lievästikin sanottuna myrkyllisesti laulajan avoimuutta. Vyön alle on lyöty järjestään niiden uutisten kommenttikentissä, jotka käsittelevät Teräsniskan ja edesmenneen Olli Lindholmin hyvää yhteistyötä.
Voi ymmärtää hyvin, miksi haastatteluja ei juuri näissä olosuhteissa halua antaa. Vaikka sosiaalisen median pohjalietteen haluaisi sivuuttaa kokonaan, se kolhaisee silti.
Spekulaatio voimistuu kuuntelijan päässä, kun seuraa Yö-yhtyeen ja Teräsniskan salikiertueen toista keikkaa Tampere-talossa.
– Tampere-talo on tänään loppuunmyyty. Irvileuat varmaan sanovat siitäkin, että se on Yö-yhtyeen ansiota, runsaasti laulujen välillä tarinoiva Teräsniska murjaisee jokseenkin sanatarkasti toisessa välispiikissään.
Vaikka sosiaalisen median pohjalietteen haluaisi sivuuttaa kokonaan, se kolhaisee silti.
Keikalla nähty Yö-yhtye nähtiin samassa kokoonpanossa kuin Lindholmin elämän viimeisinä kuukausina. Ari Toikka rummuissa, Jussi Turpeinen kitarassa, Jari Latomaa kitarassa, Mikko Kangasjärvi koskettimissa ja Timo Mynttinen bassossa. Miina Mikkosen laulua kuultiin Olli Lindholmin säveltämässä Enkelille-kappaleessa, jonka hän lauloi Teräsniskan kanssa duettona. Mikkosen laulua olisi kuullut konsertissa enemmänkin – nainen on paitsi erinomainen laulaja, myös Yönsä pitkän oppimäärän kautta käytännössä oppinut ja opetellut.
Suvi Teräsniska on niin kova seppä, että hänen on turha välittää internetin pohjalimasta. Musiikin perustyökalu on kunnossa viimeisen päälle, sillä Teräsniska on laulajana jopa suvereeni. Varsinkin artikulaatio on sellaista, että suomalaisista laulajista kukaan ei tule rinnalle. Ässä ei suhise, ärrä ei sorahda ja kieli kuulostaa erittäin kauniilta. Teksteistä saa selvää pieniä nyansseja myöden.
Vire on niin matalissa kuin korkeissa äänissä täysin kohdallaan. Jos suomalaisilla laulunopettajilla on yhdistys, sen pikkujouluihin artisti kannattaisi tilata ehdottomasti. Myös foniatrien joulujuhlista löytyisi pomminvarmasti paljon kiitollista yleisöä.
Internetin irvileuoille saatiin ainakin yksi vastaus kysymyksiin keikalla. On saattanut herättää kysymyksiä, mitä voi tehdä Jussi Hakulisen tekemille lauluille tilanteessa, jossa artisti itse on edesmennyt?
Esittää niitä. Teräsniska kertoi keikalla, että oli soittanut keväällä Hakuliselle ja lauluntekijä oli hänelle henkilökohtaisesti luvan esittämiseen antanut. Hakulisen tekemistä lauluista erityisen hyvin Teräsniskalle sopivat Kiertolainen, Laulu meille kahdelle sekä Kultasiipi, joka ansaitsisi tässäkin ajassa ehdottomasti suuremman huomion kuin mitä se Hakulisen versiona aikoinaan herätti.
Teräsniska on tehnyt kaksi Yö-tribuuttilevyä, joilla hän esittää pelkkää Yön musiikkia. Artistille yhtye on merkityksellinen ja tärkeä ja sen näkee ja kuulee kaikessa.
Hieman yli kaksituntisen konsertin mittakaavassa asiaan liittyy myös tiettyjä haasteita. Suurin on sovitusten yksipuolisuus. Biisit on sovitettu enemmän Teräsniska-konseptiin kuin niinkään rock-bändille, jota Yö suurelta osalta oli vielä 2000-luvun päiviin saakka, eikä se aivan kaikkien laulujen osalta taitu yskimättä. Kun hyvin samankaltaisia moderniin popiin kallistuvia sovituksia tulee useampi putkeen, katsomossa alkaa puuduttaa varsinkin, jos suhde esitettävään lauluun ei ole yhtä lailla henkilökohtainen kuin vaikkapa sen esittäjällä.
Hyvin suuri osa esitettävistä kappaleista on täynnä tunteita, jotka laulaja pystyy ilmaisemaan katsomoon vastaansanomattomasti. Puoliajalla hyvin moni ihminen pyyhki kyyneliä. Olisiko välttämättä huono ajatus sisällyttää setteihin muitakin "elämänuskoisia duuribiisejä" kuin Vie mut minne vaan? Lohtua on mahdollista Yönkin kontekstissa tarjoilla muutenkin kuin pelkän yhdessä koetun melankolian kautta.
Ei olisi välttämättä ollut paha ajatus kokonaisdynamiikan osalta sekään toteutustapa, jossa ensimmäinen setti olisi soitettu rauhallisemmin maalaillen ja toisessa setissä ainakin osa olisi nykäisty menemään kuin rock-bändi ikään. Sehän Yö kuitenkin aivan alkujaan oli: uuteen aaltoon vahvasti nojautunut rock-yhtye, eikä sitä historiaa kannata eikä ole syytä missään määrin unohtaa tai väheksyä.
Asiana ja tuotantomallina Suvi Teräsniskan valinta lähteä tekemään kiertue Yö-yhtyeen kanssa on ehdottomasti oikea. Olli Lindholmin ja Jussi Hakulisen siirryttyä ajasta ikuisuuteen erinomaisesti aikoinaan hitsautunut ammattimiesten ryhmä jäi musiikkihommissa yhtäkkiä tyhjän päälle, eikä päälle hyökännyt koronapandemiakaan asiaa helpottanut. Onkin ehdottomasti oikein ja kohtuullista, että tekijämiehet pääsevät tekemään sitä missä ovat vastaansanomattoman hyviä – soittamaan musiikkia yhdessä ihmisille.
Ihmisen poika -kiertue käsittää yhteensä 24 keikkaa. Viimeinen esiintyminen on vuorossa 6. marraskuuta Kokkolan Snellman-salissa.
Sen jälkeen konseptin tulevaisuus on jälleen auki. Tavallaan lohdutonta mutta toisaalta myös Yön musiikin henkeen sopivasti mahdollista on sekin, että tarina jää kesken. Jussi Hakulinen ei koskaan ehtinyt toteuttaa Viimeinen varietee -hallikeikkaa, ja Olli Lindholmiltakin jäi näkemättä kevät, josta piti alkaa nykymuotoisen Yö-yhtyeen uusi tuleminen.
Toisaalta juuri elämän väistämättä tarjoilema keskeneräisyys on Yön tarinoiden keskeinen raaka-aine. Onnelliset loput ovat enemmän poikkeus kuin sääntö. Ja lopulta kaikki tarinat jäävät kesken.