Tuskin Pertti Ukkola tiesi heinäkuun 24. päivä vuonna 1976 olympiakultaa tuulettaessaan, että se tulee olemaan vielä 46 vuotta myöhemminkin viimeinen tamperelaisen urheilijan saavuttama yksilölajien olympiakulta. Tai että paininkaan osalta olympiavoittoja ei kovinkaan monta Suomeen sen jälkeen ole tullut.
Syyskuussa 2022 elämä toi lisää saavutuksia. Kansainvälinen painiliitto UWW valitsi hänet virallisesti lajin Hall of Fameen eli kunniagalleriaan. Jäsenyys luovutettiin suomalaislegendalle Hall of Fame -gaalassa, joka järjestettiin viime perjantaina MM-kisojen yhteydessä Serbian Belgradissa.
– Maailma on täynnä urheilijoita, jotka haluavat huipulle. Pikkupojasta asti olen haaveillut, että olisin jossain maailman paras, ja ilmeisesti olen ollut, koska tällaiseen ryhmään pääsin mukaan, Ukkola toteaa Suomen Painiliiton tiedotteessa.
Ukkola on vasta toinen painija ja kaikkiaan neljäs suomalainen, joka on valittu samaiseen kunniagalleriaan. Sinne aiemmin painijoista valittu Kustaa Pihlajamäki siirtyi ajasta ikuisuuteen vuonna 1944.
Ukkola on voittanut kreikkalais-roomalaisen painin kultamitalin olympialaisissa, MM-kisoissa ja EM-kisoissa. Mies tunnettiin kilpaurallaan ehdottomasta asenteesta urheilua kohtaan, ja sama asenne on säilynyt kilpauran jälkeenkin. Ukkola edustaa edelleenkin sitä linjaa, että jos omista tavoitteistaan joustaa tuumankin, haaveet suurista menestyksistä saa unohtaa.
– Urheilun täytyy olla sielu ja elämä, sille pitää antaa kaikki. Urheilija ei voi mennä parikymppisenä naimisiin ja tehdä liudan lapsia. Takaan, että Hall of Fame ei kutsu sellaisella systeemillä. Tärkein lahjakkuuden muoto on sinnikkyys. Harjoittele kovaa ja luota itseesi.
– Paini, ja urheilu ylipäätään, on antanut minulle koko elämän. Olen elänyt vain urheilulle siitä asti, kun 1956 kuuntelin talviolympialaisia radiosta ja päätin, että minusta tulee urheilija. Sitä en tiennyt että minusta tulee painija, sillä luulin, että minusta tulee hiihtäjä. Kaikki mitä olen tässä elämässä tehnyt, olen tehnyt urheilun vuoksi, menestyäkseni urheilussa.
Uutista päivitetty 12.9. kello 15.12: Täsmennetty, että Pertti Ukkola on viimeinen tamperelainen yksilölajien olympiavoittaja.