Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tuhat uutta asukasta, pyöreitä pysäköintilaitoksia ja sittenkin leikkipuisto – Hakametsän alueen suunnitelmat nyt nähtävillä

Hakametsän asemakaavamuutoksen tarkistettu osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä asemakaavaluonnoksen sisältävä valmisteluaineisto on asetettu nähtäville. Aineisto on nähtävillä 29. syyskuuta asti kaupungin verkkosivuilla.

Asemakaavan muutosta esitellään myös kahtena päivänä paikan päällä Hakametsässä. Hankkeen asemakaavoittaja ja muita suunnittelijoita päivystää tiistaina 20. syyskuuta ja keskiviikkona 21. syyskuuta kello 14–17.30 Hakametsän jäähallin lipunmyyntitilassa.

Tarkoituksena on kehittää Hakametsän jäähallia ympäröivästä alueesta liikunnan ja urheilun kampus, joka tarjoaa puitteet niin harrastajille, urheiluseuroille ja -järjestöille, huippu-urheilulle, tutkimus- ja kehitystyölle kuin alan yrityksillekin. Tampereen kaupunki omistaa suunnittelualueen.

Asemakaavalla on määritelty suojeltavaksi Hakametsän vuonna 1965 rakennettu jäähalli (Hakametsä 1). Sen eteläpuolella olevien harjoitushallien tilalle on mahdollista rakentaa uusi urheilurakennus. Asemakaavamuutoksella on myös tarkoitus mahdollistaa maanalaiset yhdyskäytävät urheilurakennusten väleille.

Hervannan valtaväylän ja Pelikadun kulmaukseen suunnitellulle hybridikorttelille on esitetty keskustatoimintojen korttelialuetta, jolle saa rakentaa tiloja yksityisiä ja julkisia liikuntapalveluja, opetusta, majoitusta, toimistoja, hallintoa, liiketiloja ja pysäköintiä varten. Lisäksi saa rakentaa opetus- ja valmennustoimintaa palvelevia asuntotiloja asumiseen osoitetulle rakennusalalle. Hybridikorttelin rakennuksissa saa olla neljästä seitsemään kerrosta.

Pysäköinti siirtyisi pääosin pyöreän muotoisiin pysäköintirakennuksiin, joista toista suunnitellaan Takahuhdintien ja toista Keltinkadun varteen. Hakametsän lämpölaitokselle on varattu oma korttelialueensa, jonka käyttötarkoitus on yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten korttelialue.

Alueelle on asemakaavamuutoksen perusteella mahdollista rakentaa myös asuntoja, joita tulisi luonnoksen mukaan kahteen uuteen kortteliin Takahuhdintien varteen. Keltinkadun varteen tulisi myös asumista.

Uutta rakennusoikeutta yhteensä noin 102 000 kerrosalaneliömetriä, josta 54 600 tulisi asumiseen. Tämä tarkoittaa noin tuhatta uutta asukasta. Rakennukset ovat kerrostaloja, joiden kerrosluvut vaihtelevat kolmesta kahdeksaan. Asuinkorttelien välissä ja itäpuolella on puistoa.

Alueelle on asemakaavaluonnoksessa esitetty mahdollisuutta rakentaa tiloja yksityisiä ja julkisia liikuntapalveluja, opetusta, majoitusta, toimistoja, hallintoa ja liiketoimintaa varten yhteensä noin 42 000 kerrosneliömetriä. Pysäköintirakennusten kerrosalaa on yhteensä noin 25 600 kerrosneliömetriä.

Asemakaava-alueelle muodostuu neljä uutta korttelia.

Valmisteluaineistossa on mukana vihersuunnitelma. Mäntyvaltainen metsäalue koirapuistoineen Sammon valtatien reunassa säilytetään nykyisellään ja merkitään asemakaavassa suojaviheralueeksi.

Suunnitelmiin on lisätty leikkipuisto aiemman palautteen perusteella. Suunnittelualueen itäreunalla kehitetään viher- ja virkistysreittiä. Alueen pohjoisosaan tehdään keskuspuistoverkostoon kuuluva viher- ja virkistysyhteys. Tartonpuistoa korvaavaa kohdetta suunnitellaan.

Ajoneuvoliittymät asuinkortteleihin on esitetty Takahuhdintieltä ja Keltinkadulta. Liikunta- ja palvelutoimintoihin kulku on tulossa Pelikadulta ja Keltinkadulta. Alueelle on asemakaavatyön yhteydessä laadittu liikennesuunnitelma, jossa on mukana myös laajemmin kävely- ja pyöräily-yhteyksiä.

Asemakaava-aineiston mukana on nähtävillä havainnekuvia sekä alustava rakentamistapaohje. Kaavaselostukseen sisältyy hankkeen vaikutusten arviointi. Ympäristö- ja muita selvityksiä täydennetään tarpeen mukaan.

Hakametsä Sport Campus -hanketta kehitetään yhdessä Peab Oy:n ja YH Kodit Oy:n kanssa, jotka voittivat kaupungin vuonna 2020 järjestämän konsepti- ja toteutuskilpailun. Kilpailu oli luonteeltaan tontinluovutuskilpailu, jonka periaatteena on ratkaista urheilu- ja liikuntarakentaminen ennen kuin hanke etenee asuinrakentamisen tontinluovutukseen.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa on kuvattu kaavahankkeen tavoitteita ja kulkua. Valmisteluaineiston nähtävillä olon ja palautteen käsittelyn jälkeen suunnitelmia tarkennetaan ja kehitetään kaavaluonnokseksi, joka tulee nähtäville ennen päätöksentekoa.