Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ratikan reitti ja pysäkkien paikat Lielahdesta Ylöjärvelle päätetty – suunnitteilla kahdeksan pysäkkiä

Raitiotien Lielahden ja Ylöjärven suunnan pysäkkien sijainnit ja keskeisimmät linjaukset on päätetty.

Raitiotien tarkentavassa yleissuunnitelmassa Lielahdesta Ylöjärvelle on tarkasteltu pysäkkien määrää ja sijaintia sekä ratageometrian ratkaisuja. Kaupunginhallitukset päättivät näistä vaihtoehtovertailujen ja vaikutusarviointien pohjalta Ylöjärvellä 29. elokuuta ja Tampereella 5. syyskuuta.

Tampereen Lielahden rataosuudella vertailtiin kolmen ja kahden ratikkapysäkin vaihtoehtoja. Jatkoon valittiin kolmen pysäkin vaihtoehto, jossa pysäkit ovat Enqvistinkadulla, Lielahtikeskuksella ja varauksena Turvesuonkadulla Myllypuronkadun liittymän eteläpuolella. Ratkaisu tukee suunniteltua uutta maankäyttöä ja myös nykyistä Lielahtikeskusta. Lisäpysäkin matkaviive jää vähäiseksi ja alueesta muodostuu keskustamainen, joten lyhyemmät pysäkkivälit voidaan hyväksyä. Vertailussa painotettiin palveluiden saavutettavuutta ja maankäytön kehittymistä.

Tampereen Turvesuonkadulla raitiotie linjattiin kadun keskelle. Turvesuonkadun varikkovarauksen kohdalla pyritään kiertämään merkittävää viitasammakkoaluetta. Radan lopullinen sijainti ratkeaa kuitenkin maankäytön ja raitiotien jatkosuunnittelussa.

Ylöjärvellä Keijärventien kohdalla valittiin vaihtoehto, jossa raitiotierata sijoittuu Vaasantien (kantatie 65) varteen ja alittaa Keijärventien nykyisen sillan kantatien vieressä. Tämä mahdollistaa ratikan nopeudeksi tässä kohdin 70 kilometriä tunnissa ja on myös autoliikenteen kannalta parempi ja teknisesti toteuttamiskelpoisempi vaihtoehto kuin Mikkolantien vieressä.

Soppeenmäessä ratikkapysäkki päätettiin sijoittaa Mikkolantien keskelle ja bussipysäkit reunoille jalkakäytävän varrelle. Keskeisestä vaihtopysäkistä saadaan näin selkeä ja tiivis eikä se vie ylimääräistä tilaa kadulta tai tonteilta. Vaihtoyhteydet ovat lyhyet ja Matkatien korttelia voidaan kehittää muun muassa bussien kääntö- ja ajantasauspaikaksi.

Ylöjärvellä Kuruntiellä raitiotie sijoittuu keskelle katua siten, että puurivit tulevat ajoradan ja pyörätien väliin. Ylöjärven Kirkonseudulla tarkasteltiin Räikän raitiotiepysäkin sijoittamista Asematien etelä- tai pohjoispuolelle. Räikän raitiotiepysäkki päätettiin sijoittaa porrastetusti Asemantien liittymän pohjoispuolelle. Ratkaisu on teknisesti parhaiten toteutettavissa ja sijainniltaan paras keskustan keskeisten palvelujen suhteen. Ratkaisu mahdollistaa parhaitenjalankulku- ja pyöräreittien toteutumisen ja keskittää raitiotieradan ylittävän jalankulun yhdelle suojatielle, mikä lisää turvallisuutta.

Raitiotien Ylöjärven suunnan kahdeksan kilometriä pitkälle ratahaaralle on suunniteltu kahdeksan ratikkapysäkkiä, joista kolme sijoittuu Tampereen puolelle. Tarkentavassa yleissuunnitelmassa on täsmennetty myös Ylöjärven Teivon, Mäkkylän ja Leijapuiston pysäkkien yksityiskohtia.

Raitiotien yleissuunnitelman tarkennus valmistuu vuoden 2022 loppuun mennessä. Suunnitelma palvelee Tampereen ja Ylöjärven kaupunkien yleis- ja asemakaavoitusta, katusuunnittelua ja kunnallistekniikan sijoittamisen suunnittelua. Tarkentava yleissuunnitelma ei ole sitova eikä tähtää välittömään raitiotien rakentamiseen.

Raitiotien rakentamisesta Ylöjärven suuntaan ei ole päätetty. Alustavana aikatauluarviona on, että Lielahti-Ylöjärvi-raitiotien radan rakentaminen voisi ajoittua vuosille 2029–2032. Sitä ennen tulee tehdä maankäytön, liikennejärjestelmän ja raitiotien jatkosuunnittelua.