Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Helvetinjärven kansallispuiston kävijämäärät romahtivat korona-ajan huippulukemista – Seitseminen palasi suosituimmaksi

Kaikki Pirkanmaan kansallispuistot, Seitseminen, Helvetinjärvi ja Isojärvi, ovat juhlineet tänä vuonna 40-vuotista taivaltaan. Kansallispuistoissa on kävijöitä riittänyt, vaikka pandemia-ajan ruuhkahuiput ovatkin nyt takana. Seitsemisen kansallispuistossa on vierailtu tänä vuonna 27 000 kertaa tammi-heinäkuun aikana. Helvetinjärven kansallispuistossa käyntejä on ollut lähes 26 000 ja Isojärven kansallispuistossa 13 500.

Vuodet 2020 ja 2021 näkyivät kansallispuistojen käyntimäärissä selkeänä piikkinä, joka on nyt tasoittunut, koska maailma on avautunut. Ihmiset ovat suunnanneet lomillaan myös ulkomaanmatkoille ja kulttuuritapahtumiin. Pidemmän ajan trendi käyntimäärissä on silti noususuhdanteinen, kun käyntimääriä verrataan pandemiaa edeltäneeseen aikaan.

Seitsemisen kansallispuisto vetää kävijöitä puoleensa tasaisesti vuodesta toiseen. Vuoden 2021 alkuvuoden käyntimääriin verrattaessa notkahdusta käyntimääriin on tullut tänä vuonna kuusi prosenttia, mutta Seitseminen on ottanut paikkansa takaisin Pirkanmaan kärkikansallispuistona. Toukokuussa käyttöön otettiin uusi reitti, Uittajanpolku, joka on ollut suosittu patikointireitti kesän aikana.

Helvetinjärven kansallispuiston alkuvuoden käyntimäärät putosivat viime vuoteen verrattaessa jopa 40 prosenttia, mutta ovat kuitenkin 30 prosenttia korkeammalla tasolla kuin ennen pandemiaa vuonna 2019. Seitseminen ja Helvetinjärvi ovatkin nyt käyntimäärien suhteen hyvin tasaväkisiä. Helvetinjärvi oli pandemia-aikana erityisen suosittu vierailukohde ja tilanteen rauhoituttua myös käyntimäärät ovat tasoittuneet.

Seitsemisessä ja Helvetinjärvellä kokeiltiin Outdoor Express-bussikyytejä elokuussa, jolloin bussikuljetuksia järjestettiiin Tampereelta suoraan luontokohteisiin.

– On hienoa, että puistoihin kehitetään kestäviä palveluja yhteistyössä alueen toimijoiden kanssa. Bussikuljetuksia Tampereelta Seitsemiseen on tulossa vielä syyslomaviikollakin, kertoo Tuula Peltonen Metsähallituksesta tiedotteessa.

Isojärven kansallispuisto on Pirkanmaan kansallispuistoista rauhallisin. Siellä käyntimäärät putosivat alkuvuoden osalta viime vuoteen verrattuna 24 prosenttia. Isojärven käyntimäärät ovat tällä hetkellä pandemiaa edeltävällä tasolla.

Metsähallituksen Luontopalvelut rakentaa parhaillaan Helvetinjärven kansallispuistossa uusia keittokatoksia Haukanhiedan telttailualueelle. Työmaasta huolimatta Haukanhiedalla voi retkeillä ja leiriytyä normaalisti. Vanha keittokatos on käytössä siihen asti, kunnes uudet keittokatokset valmistuvat.

Helvetistä itään -luontopolun pohjoisella reittiosuudella alkaa lähiviikkoina reitin kestävöintityöt. Työ valmistuu marraskuun loppuun mennessä. Reitiltä poistetaan kiviä ja sitä sorastetaan helppokulkuisemmaksi. Kun kestävöintityöt alkavat, Helvetistä itään -luontopolun pohjoinen reittiosuus tulee olemaan poissa käytöstä. Helvetin Portilta Helvetinkolulle pääsee kuitenkin luontopolun eteläistä reittiosuutta pitkin.