Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Trendien aalloharjalla viime vuosina olleisiin siirtolapuutarhoihin vetävät nyt paljon käytännöllisemmät syyt – "Eikä paljuja tule pihoihin ainakaan niin kauan kuin minä olen puheenjohtajana"

100 vuotta täyttävä Litukan siirtolapuutarha saa nyt uuden vetovoimansa siirtolapuutarha-aatteen juurilta.

Halusin vain hallittavissa olevan kokoisen oman pihan, jossa voi tiukan paikan tullen viljellä myös omaan käyttöön.

Näin muistelee Kerttu Viironen päätymistään Litukan siirtolapuutarhan mökkiin vuonna 2001.

Siirtolapuutarhoista hän oli innostunut jo työskenneltyään Saksassa 1970-luvin alussa. Tampereelle muutettuaan Viironen kulki vuosia työpaikaltaan Taysista kotiinsa keskustan suuntaan. Katse kääntyi säännöllisesti Litukan siirtolapuutarhan suuntaan.

– En halunnut mökkiä perämetsästä, enkä kaivannut järvenrantaan.

Kalevassa asuva Helena Halme tuli Litukkaan jo vuonna 1985.

– Meitä veti piha. Halusin lapsille jonkin muun paikan kuin leikkipuiston Pellervonkadulla.

Kummankin syy Litukkaan tulolle on kuin suoraan siirtolapuutarhojen perimmäisestä ideasta ja aatemaailmasta.

Siirtolapuutarhat syntyivät Saksassa 1870-luvulla. Jo tätä ennen kaupungit olivat jakaneet kaupunkeihin tehdastöihin muuttaneille köyhille perheille viljelypalstoja, jossa he voivat kasvattaa omaa ruokaansa. Samalla lapsille haluttiin tarjota teollisuuskaupungeissa mahdollisuus terveellisempään vapaa-ajanympäristöön kesällä.

Litukan siirtolapuutarha viettää syyskuussa 100-vuotisjuhliaan. Tampereen kaupungin lastensuojelulautakunnalta palstaa haki syksyllä 1922 yhtensä 112 perhettä, joista 52 sellaisen sai. Toiminta siirtyi vähitellen Litukan perhepuutarhurit -yhdistykselle eli nykyiselle Litukan siirtolapuutarhayhdistykselle.

– Monille tulee yllätyksenä, että toimintaa pyörittää yhdistys. Mökit voivat vaihtaa suoraan omistajaa, mutta vuokrasopimus palstasta täytyy tehdä yhdistyksen välityksellä, taustoittaa viime vuonna yhdistyksen puheenjohtajana aloittanut Viironen.

Nykyisin Litukassa on 201 palstaa, joiden koko on 300–350 neliötä. Palstalle voi rakentaa kerrosalaltaan korkeintaan 23 neliöisen mökin.

Lasten määrän kasvu on parasta, mitä Litukassa on tapahtunut pitkään aikaan

Tasaisesta suosiosta huolimatta viime vuosikymmeniä monet muun muassa yksilöllisyyden vaatimusten lisääntyminen ja varallisuuden kasvu ovat sotineet siirtolapuutarha-aatteen perusarvoja vastaan.

– Moni puhuu yhteisöllisyydestä, mutta termin sisältöä ei osata selittää. Yhteisöllisyyshän syntyy yhdessä tekemällä, toteaa Viironen.

Siirtolapuutarhassa tämä tarkoittaa muun muassa talkoita. Vielä takavuosikymmeninä yhdessä tekeminen oli itsestäänselvyys ja välttämättömyys, kun kulut haluttiin pitää minimissä.

– Vielä 2000-luvun alkuvuosina järjestettiin muun muassa yövartioita omenavarkaiden nappaamiseksi, muistelee Viironen.

Pihan kunnossapitoonkin on velvoite, josta huolehditaan palstantarkastuksilla.

– Pihan pitää olla hoidettu ja yleisilmeen siisti. Persoonallinen saa olla.

Myös perusajatus halutaan pitää kunniassa. Palstan alasta kaksi kolmannesta pitäisi olla viljeltyä. Kaikki rakentaminen täytyy hyväksyttää ja rakentamistapaohje on tiukka.

– Eikä paljuja tule pihoihin ainakaan niin kauan kuin minä olen puheenjohtajana, naurahtaa Viironen.

Tällä hetkellä talkoovelvoitteena on 10 tunnin yhteisötyö vuodessa. Valittavissa on muun muassa vessojen ja suihkutilojen siivoamista ja yleisten alueiden hoitoa.

– Minusta yhteisöllisyys on siirtolapuutarhan suola. Täällä kaikki tervehtivät toisiaan. Sosiaalisuuteen ei ole kuitenkaan mitään velvoitetta, eikä kenenkään pihaan saa mennä kutsumatta, muistuttaa Halme.

Siirtolapuutarhan väen keski-ikä kasvoi pitkään huolestuttavasti. Viimeisen kymmenen vuoden aikana siirtolapuutarhoista on tullut muodikkaita ennen kaikkea nuorten pariskuntien silmissä.

Osalla realismi koetteli nopeasti trendikkyyden ja arvomaailman sanelemaa valintaa.

Moni alkukesästä kukoistavan pihan keskellä olevan söpön mökin ostanut kuitenkin huomasi, että loppukesästä ympäristö rehotti, ellei pihan eteen tehdä merkittävää työpanosta. Monet nykypäivän mukavuudetkin mökeistä puuttuvat.

– Moni osti innolla mökin, mutta myi sitten nopeasti pois, kertaa Halme.

Monet kuitenkin jäivät. Viironen ja Halme uskovat, että jääneissä on tulevaisuus. Monella siirtolapuutarhaelämään sopeutuneilla nuorilla aikuisilla on nyt lapsia. Lapset olivat Litukassa pitkään harvinaisuus.

Koronavuosina lapsiperheitä tuli Litukkaan lisää. Monella motiivi oli sama kuin Halmeella aikoinaan: lapsille halutaan nyt luonnonläheinen leikkiympäristö.

– Lasten määrän kasvu on parasta, mitä Litukassa on tapahtunut pitkään aikaan, sanoo Viironen.

Myös toinen siirtolapuutarha-aatteen peruspilari on muuttunut entistä ajankohtaisemmaksi. Ruuan hinnan huima kasvu lisää houkutusta ja kiinnostusta hyötyviljelyyn.

– Uskon, että näin käy. Maan muuttaminen tiukan paikan tullen tuottavaksi oli taustalla itsellänikin, muistuttaa Viironen.

Työleiri Litukka ei kuitenkaan ole. Halmeen ja Viirosen mukaan siirtolapuutarha on ensisijaisesti elämäntapa

– Kesäaamut ja -illat omalla kuistilla ovat upeita. Korona-aikanakin kavala maailma oli kaukana. Hyötyliikuntaakin tulee huomaamatta.