Sähköyhtiöt katsovat, että pörssisähkö on nyt kohtuuhintainen tuote. Helen perustelee sen myyntiä sähkön säästämisellä. Pörssisähkön mainonta on kuitenkin harhaanjohtavaa.
Kotitalouksien on entistä vaikeampi löytää itselleen kohtuuhintaista kiinteää sähkösopimusta pääkaupunkiseudulla.
Sähkömarkkinoita hallitsevista yhtiöistä valtio-omisteinen Fortum sekä Vantaan Energian osin omistama Oomi tarjoavat asiakkaille kohtuuhintaisena vaihtoehtona pörssisähköä, jossa kuluttaja kantaa riskit hintapiikeistä.
Samoin toimii nyt myös kolmas suuri yhtiö, Helsingin hallitsema Helen, joka päätti tällä viikolla lopettaa asiakkaille edullisten, toistaiseksi voimassa olevien perussähkösopimusten myynnin.
Vielä elokuussa Helenin perussähkösopimus oli tarjolla hintaan 13,99 snt/kWh, joskaan Helen ei sitä aktiivisesti markkinoinut.
Helenin päätös koskee uusia asiakkaita. Vanhoilla asiakkailla toistaiseksi voimassa oleva perussähkösopimus pysyy vielä voimassa.
– 1.9.2022 alkaen perussähkösopimuksien uusmyynti on lakkautettu kaikissa kanavissa, kertoo Helenin myynti- ja asiakaspalvelun johtaja Anu-Elina Hintsa sähköpostitse.
Sähkömarkkinalain mukaan jokainen omalla alueellaan huomattavassa markkina-asemassa oleva yhtiö on velvoitettu toimittamaan vastuualueensa asuville kuluttajille sähköä kohtuulliseen hintaan.
Valtio-omisteinen Fortum tulkitsee lakia niin, että velvoite tarkoittaa vain sähkön toimittamista asiakkaalle, jos asiakas sähköä haluaa.
Kyse on niin sanotusta toimitusvelvollisuudesta.
– Fortumin toimitusvelvollinen tuote on toistaiseksi voimassa oleva Tarkka-sähkösopimus. Se on pörssisähkösopimus, joka heijastaa kulloistakin markkinahintaa, eikä siten sisällä ylimääräistä riskihinnoittelua, Fortumin viestinnästä kommentoidaan.
Yhtiö kieltäytyi vastaamasta kysymykseen, mikä on sen markkinaosuus pääkaupunkiseudun kaupungeissa.
Sähköyhtiöitä valvova Energiavirasto on kiistassa yhtiöiden kannalla.
Markkinoista vastaava johtaja Antti Paananen sanoi aiemmin Etelä-Suomen Medialle, että yhtiöillä on varsin vapaat kädet määritellä, millaisia sopimuksia ne tarjoavat toimitusvelvollisuuden puitteissa.
– Toimitusvelvollisuussähkön hinnan perusteita ei ole laissa määritelty. Toimitusvelvollisuussähkö voidaan myydä esimerkiksi toistaiseksi voimassa olevalla sopimus tai se voi olla pörssisähkösopimus, Paananen sanoi.
Sähköyhtiöiden mainonnassa pörssisähkö on nyt laitettu etusijalle.
Sen mainonta näyttää olevan kuitenkin harhaanjohtavaa. Esimerkiksi Helen mainostaa verkkosivuillaan pörssisähkön spot-hinnan olleen vuonna 2021 keskimäärin 8,97 snt/kWh. Oomi mainitsee viimeisten kahdeksan kuukauden keskihinnan, joka on 16,62 snt/kWh.
Tosiasiassa pörssisähkö maksaa nyt moninkertaisesti. Sen verollinen keskihinta oli elokuussa 2022 noin 35 snt/kWh, ja hinnan arvioidaan nousevan rajusti talvella.
Helenin myynti- ja asiakaspalvelun johtaja Hintsa kertoo, että pörssisähköä kysytään nyt paljon. Hintsan mukaan sen etuna on energiansäästöt.
Säästöä syntyy, kun ihmiset pyrkivät minimoimaan kalliin sähkön käyttöä.
– Pörssisähköön siirtyneet asiakkaat ovat datastamme tehtyjen analyysien perusteella vähentäneet kulutustaan 15 prosenttia, kertoo Hintsa.
Kysymys kohtuuhintaisen sähkön tarjoamisesta hiertää poliitikkoja, sähköyhtiöitä ja markkinavalvojaa.
Vantaalainen kaupunginvaltuutettu Tuukka Saimén (ps.) nosti kohtuuhintaisuusvaatimuksen esille viime viikolla. Saiménin mukaan sähkön hintaan voitaisiin tehokkaasti vaikuttaa paikallistasolla, jos päättäjät linjaisivat hinnoittelusta paikallisesti omistetuissa yhtiöissä.
Muutama paikallinen sähköyhtiö myykin Suomessa edelleen sähkösopimuksia, jotka täyttävät myös laissa mainitun kohtuullisuusvaatimuksen.
Sen sijaan Fortumin kaltaiset isot sähkönmyyjät ovat tehneet viime kuukausina kovia voittoja sähkön hinnan noustua.