Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

"Tähän asti meillä ei ole ollut tarvetta järjestää tukia ihmisten tueksi" – Näillä keinoin hallitus lähtee haastamaan energiakriisiä

Sähkön arvonlisäveron 24:stä prosentista 10:een prosenttiin, suuriin sähkölaskuihin on haettu kotitalousvähennyksen tyyppistä ratkaisua, ylimääräinen lapsilisä joulukuussa. Uudessa sähkövähennyksessä olisi omavastuuosuus, jonka ylittävästä osuudesta saisi vähennyksen ja sähkölaskusta voisi vähentää verotuksessa tietyn prosenttiosuuden.

Vähennyksessä olisi myös maksimisumma siitä, kuinka paljon verotuksessa voisi vähentää kuluja sähkölaskustaan. Yli 60-vuotiaiden työtulovähennystä parannetaan, ja lääkekattoon ei tehdä tarkistusta hintakattoon.

Muun muassa näillä keinoin Sanna Marinin (sd.) hallitus lähtee haastamaan akuuttia energiakriisiä. Toimenpiteistä kertoi valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) torstaina järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.

– Tähän asti meillä ei ole ollut tarvetta järjestää tukia ihmisten tueksi, Saarikko kuvaili.

Sanna Marin kertoi, että muunlaisia muutoksiakin on tulevina kuukausina luvassa.

– Joukkoliikenteen hinnoissa on korotuspainetta. Emme halua, että kehyskunnassa asuvalla lähihoitajalla ei ole varaa työmatkaansa. Alennamme joukkoliikenteen arvonlisäveroa nollaan huhtikuuhun mennessä, kertoi Marin.

Ympäristöministeri, puoluejohtaja Maria Ohisalo (vihr.) vaikutti lopputulokseen tyytyväiseltä.

– Vihreille oli tärkeä kohdistaa tukea pienituloisille ja lapsiperheille.