Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Siivousrobotti Ursula aloitti työt Vatialan koululla – "Työaikoja Ursula ei tunne, kunhan sillä riittää tarpeeksi lepotaukoja päivässä"

Kangasalan kaupunki ja Tampereen ja Helsingin yliopistojen tutkijat kehittivät monitoimirobotin kouluympäristöön.

Projektin tavoitteena oli kehittää ja rakentaa uudentyyppisen robotin prototyyppi sekä luokkahuoneen siivoukseen että havainto- ja opetusvälineeksi koululaisille.

Robotin avulla oppilaat voivat käytännönläheisesti tutustua robotiikkaan ja robotin ohjelmointiin. Lisäksi Vatialan koululla Kangasalla hiljattain työnsä aloittanut robotti Ursula osaa siivota ja ladata itsensä itsenäisesti.

Kangasalan ateria- ja siivouspalveluiden tarpeista käynnistynyt yhteistyö aloitettiin vuonna 2019 ja robotti saatiin valmiiksi koronapandemian aiheuttamien viiveiden jälkeen tänä kesänä.

Tampereen yliopiston Mekatroniikan tutkimusryhmä teki kehitystyötä Tampereella ja robotin käyttöliittymän toteutukseen osallistui myös tutkijoita Helsingin yliopistosta.

Aluksi toteutettiin robotin konseptikehitys, jossa määriteltiin robottiin tarvittavat osajärjestelmät. Järjestelmäkehitysvaiheessa suunniteltiin ja toteutettiin robotin keskeiset toiminnot, kuten liikkuminen, anturointi, ohjaus ja käyttöliittymä. Testaus ja iteratiivinen kehitys muodosti ison osan robotin kehitysprosessista.

Mekatroniikan tutkimusryhmän tutkijoilla on runsas kokemus muun muassa kaivos- ja vedenalasirobotiikan kehittämisestä, mutta tässä hankkeessa yhtenä kohderyhmänä olivat koululaiset, mikä toi mielenkiintoisen lisän suunnitteluprosessiin.

Kangasalan kaupungin ateria- ja siivouspalvelupäälikkö Hannakaisa Haanpää kertoo, että Ursula-robotti osaa imuroida ja liikkua itsenäisesti suunnitellulla tavalla.

– Työaikoja Ursula ei tunne, kunhan sillä riittää tarpeeksi lepotaukoja päivässä, jotta se voi ladata itsensä latausasemallaan, kertoo Haanpää tiedotteessa.

– Ursulaa voidaan koodata tekemään erilaisia pieniä tehtäviä oppilastyönä ja se voi toimia opetusvälineenä. Lisäksi robotti osaa musisoida ja vähän tanssiakin, mikä on ollut oppilaille mieleen, Haanpää sanoo.

Vatialan koulun oppilaat saivat osallistua myös Ursulan ulkonäön suunnitteluun. Heille järjestettiin piirustuskilpailu, jonka tuloksia hyödynnettiin robotin ulkonäön toteuttamisessa.