Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tuhannet suomalaiset piensijoittajat tankkasivat Fortumin osaketta kesällä... vaan miten käy? – "Näyttää siltä, että vallitsevan taloustilanteen suurin kärsijä on ahkera keskiluokka"

Tuhannet suomalaiset piensijoittajat uskaltautuivat keski- ja loppukesällä ostamaan energiayhtiö Fortumin osaketta yhtiöön kohdistuvista riskeistä huolimatta.

Nordnet-pankin osakestrategi Jukka Oksaharju kertoo, että Nordnetin asiakkaat kävivät vilkkaasti kauppaa Fortumilla. Suurin osa oli ostolaidalla.

– Uudellamaalla asuvista yksityissijoittajista, jotka ovat tehneet heinä–elokuussa toteutuneen toimeksiannon Fortumilla, jopa 72 prosenttia on ostanut osaketta. Osaketta on myynyt selvästi alle puolet Fortumin osakkeella kauppaa käyneistä asiakkaista.

Oksaharjun mukaan ostajia on ollut noin 5 000.

Fortumin kurssi noteerattiin heinäkuun alussa 15 eurossa. Maanantaina se liikkui 10 euron yläpuolella.

Oksaharju arvioi, että moni ostaja toivoo Fortumin osingonmaksukyvyn säilyvän karmeiksi osoittautumassa olevista ulkomaanseikkailuista huolimatta.

– Osa puolestaan uskoo, että Suomen valtion enemmistöomistus yhtiössä jollain tavalla suojelisi liiketoiminnan jatkuvuutta.

Varoittava sana on Fortumin kohdalla tarpeen.

– On varsin todennäköistä, että tulevan talven energiakriisi tulee nostamaan merkittävästi osingonmaksukykyyn kohdistuvaa riskiä, ja toisaalta Suomen valtion intressit Fortumissa eivät kohdistu ainoastaan osakkeiden arvon kehitykseen vaan ennen kaikkea huoltovarmuuden turvaamiseen.

– Vaikka energian saamisen jatkuvuus turvattaisiin, se ei suoraan tarkoita sitä, että yhtiön nykyisten osakkeenomistajien sijoitukset olisivat millään tavalla turvassa, Oksaharju muistuttaa.

Nordnet kokosi Etelä-Suomen Median lehdille otoksen Uudellamaalla asuvien sijoittaja-asiakkaidensa osakeostoista Helsingin pörssissä 1.7–25.8.

Selvästi ostetuin osake oli Oksaharjun mukaan Fortum. Sen jälkeen tulivat Qt Group, Kone, Nordea ja Sampo.

Kooste perustuu osakkeita ostaneiden tilien lukumääriin ja kattaa noin 28 000 Nordnetin asiakasta 80 kilometrin säteellä Helsingistä.

Helsingin pörssi toipui kevään ja kesän aikana alkuvuoden pudotuksesta.

Samaan aikaan moni kotimainen yksityissijoittaja oli ostoksilla, Oksaharju kertoo.

– Uudellamaalla asuvista Nordnetin kautta kotimaista pörssikauppaa ajanjaksolla käyneistä yksityissijoittajista 82 prosenttia on ostanut osakkeita. Osakkeita myyneitä yksityissijoittajia on selvästi alle puolet kauppaa käyneistä aktiivisista asiakkaista.

Osakesijoittajia ovat koetelleet tänä vuonna keskuspankkien korkopolitiikan muutokset, Venäjän hyökkäyssota ja neljän vuosikymmenen huippulukemiinsa kohonnut inflaatio.

Samalla kotimaisen omistajuuden kasvu on jatkunut vuoden 2020 alussa käyttöönotetun osakesäästötilin käyttöönoton myötä. Yksin Nordnetillä on Suomessa jo 200 000 kotimaista osakesäästötiliä.

– Venäjän hyökkäyssota käynnisti osakkeiden yleisen myyntiaallon, joka kuitenkin muuttui nopeasti ostoaalloksi, kun suomalaiset yksityissijoittajat alkoivat kahmia pudonneita osakkeita. Maaliskuussa koettuihin – ainakin toistaiseksi – kuluvan vuoden pörssipohjiksi jääneisiin aikoihin osui myös vuoden vilkkain uusien osakesäästötilien avausvuosineljännes Nordnetissä, Oksaharju kertoo.

Viime viikkoina osakemarkkinoita ovat piristäneet selvästi pelättyä paremmin sujunut pörssiyhtiöiden puolivuotistulosten raportointikausi sekä viriävät toiveet EKP:n mahdollisesta tuesta energiakriisiä ja taantumaa kohti kulkevassa Euroopassa.

Oksaharjun mukaan geopolitiikan yllätykset ja keskuspankkien politiikka ovat sävyttäneet heiluvia markkinoita. Näin on jatkossakin.

– Näihin muuttujiin ei ole näköpiirissä lähiaikoina helposti ennustettavia muutoksia, joten heiluntaa on perusteltua odottaa syksylläkin.

Toipumisestaan huolimatta Helsingissä pörssin yleisindeksi yhä noin 20 prosenttia viime syksyn kurssihuipun alapuolella.

Kurssilasku on iskenyt moneen piensijoittajaan, vaikka samaan aikaan pörssissä olevien yhtiöiden tuloskunto ja näkymät näyttävät pääosin varsin hyviltä.

– Näyttää siltä, että vallitsevan taloustilanteen suurin kärsijä on ahkera keskiluokka, joka maksaa sekä hinnannousut että nousevat korkokulut, Oksaharju sanoo.

– Samaan aikaan kansantalouden kasvun odotetaan heikkenevän, inflaation pysyvän historiallisen korkealla, korkojen nousun rasittavan velallisia vähitellen lisää ja energiakriisin nakertavan kotitalouksien ostovoimaa entisestään.