Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kesäteatteri saa samat penkit kuin Olympiastadionilla... yhdellä erolla – "Katsomoremontti on niin iso investointi, että tyhjillään sitä ei kannata tarkoituksella pitää..."

Tampereen Komediateatteri haluaa pidentää ulkoilmanäyttämön kautta ainakin alkusyksyyn. Vielä tänä vuonna kesäteatterinäyttämölle nousevat muun muassa Jukka Puotila ja Pepe Willberg.

Tampereen Komediateatterin ulkoilmakatsomo saa uudet penkit ennen ensi kesää.

Käytännössä samanlaiset ja saman valmistajan tekemät penkit asennettiin vastikään remontoidulle Helsingin olympiastadionille.

– Meillä kesäteatteria on esitetty aina katetussa katsomossa ja nyt tällä parannamme entisestään katsojien kokemusta, kertoo teatterinjohtaja Panu Raipia.

Salolainen perheyritys Piiroinen on tehnyt myös Tampereen Nokia-areenan ja Kaupin uuden pesäpallo- ja hiihtostadionin istuimet.

Vanhat puupenkit puretaan pois syksyn aikana ja uudet penkit asennetaan paikalleen keväällä. Ennen asentamista myös katsomorakenteita vahvistetaan.

Katsomon kapasiteetti pienenee hieman nykyisestä. Uuteen katsomoon mahtuu 730 katsojaa, kun vanhan kapasiteetti oli 816.

Tämäkin on tärkeä osa katsojien viihtyisyyttä.

– Jokaisella katsojalla on jatkossa oma istuin ja myös kulku penkkirivien välissä helpottuu.

Istuimen runko on erikoispinnoitettua terästä ja rimat puukomposiittia. Salolainen Arvo Piiroinen Oy on vuonna 1949 perustettu kalustevalmistaja. Istuimet valmistetaan Salossa.

– Vuosi sitten pidettyyn kilpailutukseen osallistui kymmenkunta toimittajaa Suomesta ja ulkomailta, taustoittaa Raipia.

Olympiastadionin penkeistä Komediateatterin istuimet erottaa ainoastaan se, että jokaisella istuimella on oma pulloteline.

– Tämäkin on tärkeä osa katsojien viihtyisyyttä tulevaisuudessa. Telineeseen saa vesipullon ja anniskelukatsomossa lasin tai tuopin.

Raipian mukaan uusi katsomo on teatterille iso investointi. Hintaa tulee noin 200 000 euroa.

Tämän kesän näytelmiä olivat ulkoilmanäyttämöllä olivat Komisario Koskinen ja pahanpuhujat sekä lasten näytelmä Koko kaupungin Vinski.

Ensi kesän esitykset julkistetaan syksyn aikana.

Raipia muistuttaa, että ulkoilmanäyttämö ei ole pelkkää kesäteatteria varten. Tampereen Komediateatteri on ennen kaikkea loppukesän pimenevinä iltoina tuonut kesäteatteriinsa myös muun muassa konsertteja ja stand upia.

– Kautta on pidennetty näin jo 6–7 vuoden ajan ja esityksiä on tarkoitus lisätä. Katsomoremontti on niin iso investointi, että tyhjillään sitä ei kannata tarkoituksella pitää.

Perjantaina ulkoilmanäyttämöllä on nähtävissä on vielä Jukka Puotilan Jukka Puotila Night Show, ensi keskiviikkona Pepe Willbergin A Hard Day’s Night -Beatles-ilta ja sunnuntaina 11. syyskuuta Pasi Kauniston ja Kai Hyttisen konsertti.

– Ulkoilmanäyttämö on tulevaisuudessakin vuokrattavissa myös muiden tuotantoja varten, linjaa Raipia.

Ulkoilmanäyttämö on ollut käytössä vuodesta 1994 eli niin kauan, kun Tampereen Komediateatteri on entistä Tampellan juhlataloa isännöinyt. Näyttämön nykyinen katsomo on kolmas.