Iiris Suomela haluaa käyttöhuoneiden kokeilun alkavan jo tällä hallituskaudella – "Pelastavat tutkitusti ihmishenkiä ja johtavat selkeisiin säästöihin"

Ministeri Aki Lindén (sd.) kertoi tänään kannattavansa huumeiden käyttöhuoneiden laillistamista ja esittävänsä hallitukselle selvitystä kokeiluiden edistämiseksi. Vihreiden tamperelainen varapuheenjohtaja Iiris Suomela kiittää Lindéniä esityksestä.

– Vihreät ovat olleet valvottujen käyttöhuoneiden kannalla jo pidempään, sillä ne pelastavat tutkitusti ihmishenkiä ja johtavat selkeisiin säästöihin terveydenhoitokuluissa, Suomela kertoo tiedotteessa.

Tällä hetkellä lainsäädäntö ei mahdollista valvottujen käyttöhuoneiden perustamista. Esimerkiksi Helsingin kaupunki ja useat järjestöt tavoittelevat lain muuttamista, jotta käyttöhuoneita olisi mahdollista perustaa. Asiasta on tehty myös yli 50 000 suomalaisen tuen saanut kansalaisaloite.

– Valitettavasti käyttöhuoneina toimivat tällä hetkellä tilat, joita ei ole siihen todellakaan tarkoitettu, kuten yleiset vessat, kirjastot ja jopa leikkipuistot. Valvontaa ei ole ja käyttövälineet jäävät pahimmillaan tiloihin vaaraksi muille. Yliannostuksen saanut ihminen jää usein oman onnensa nojaan, mikä näkyy Suomen poikkeuksellisen korkeissa huumekuolemien määrässä, Suomela toteaa.

Tuoreen Euroopan huumeraportin mukaan Suomi on ykkössijalla alle 25-vuotiaiden huumekuolemissa Euroopassa. Huumekuolemat ovat lisääntyneet Suomessa 2000-luvulla. Tilastokeskuksen mukaan tapaturmaisten huumekuolemien määrä on noin 1,5-kertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana.

– Päihderiippuvuus on sairaus eikä kukaan ansaitse kuolla sairautensa tähden. Avun piiriin tuleminen on ensimmäinen askel kohti riippuvuudesta eroon pääsemistä. Jo nyt esimerkiksi neulanvaihtopisteiltä ohjataan ihmisiä heidän tarvitsemiensa palveluiden kuten vieroitushoidon ja kuntoutuksen piiriin. Hoitoon ohjaus olisi keskeinen osa myös käyttöhuoneiden toimintaa, Suomela kuvaa.

Tällä hetkellä päihdepalveluista päätetään kunnissa. Ensi vuoden alussa sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät uusien hyvinvointialueiden hoidettavaksi.

– Aluevaltuustoilla on valtavan paljon tehtävää päihde- ja mielenterveyspalveluiden korjaamisessa. Vähintä mitä lainsäätäjä voi tehdä on mahdollistaa tutkitusti toimivien keinojen käyttö huumekuolemien vähentämiseen. Toivon ja odotan, että käyttöhuoneita päästään kokeilemaan jo tämän hallituskauden aikana, Suomela sanoo.

Kansanedustajan toimen ohessa Suomela toimii Pirkanmaalla aluevaltuutettuna.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut