Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sepänkatu avautui liikenteelle... ei kuitenkaan vielä kaikille – Näin odotetulla sillalla liikennöidään

Tampereen Sepänkatu aukesi liikenteelle tänään perjantaina.

Sepänkatu suljettiin liikenteeltä viime vuoden toukokuussa Sepänkadun sillan uusimiseksi sekä raitiotien rakentamiseksi.

– Työt ovat edenneet hyvin ja liikennejärjestelyt Sepänkadun liikennekatkon aikana ovat onnistuneet. Tämän vajaan 15 kuukauden aikana olemme purkaneet vanhan Sepänkadun sillan ja rakentaneet tilalle uuden, entistä leveämmän sillan, jonne mahtuu nyt myös raitioliikenne, Raitiotieallianssin Santalahden alueen lohkopäällikkö Olli Tuomisto kertoo tiedotteessa.

Siltatöiden lisäksi Raitiotieallianssi on uusinut Sepänkadun kunnallistekniikkaa, rakentanut kadulle raitiotieradan ja -pysäkkialueen sekä uusinut katurakenteita.

Kaikkiaan työt Pyynikintorin ja Santalahden välillä jatkuvat vielä noin vuoden.

– Raitioliikenne Sepänkadun kautta Santalahteen on tarkoitus aloittaa ensi vuoden elokuussa. Tavoitepäivämäärä liikenteen käynnistämiselle on 7.8.2023, Tuomisto mainitsee.

Jalankulku ja pyöräily ohjataan Sepänkadun avauduttuakin vielä ensi kevääseen saakka nykyisiä kiertoreittejä pitkin. Sepänkadun itäreuna on edelleen työmaa-aluetta, jossa tehdään katurakennus- ja pysäkkitöitä. Sepänkadun itäpuolen jalankulku- ja pyöräreitti on tarkoitus avata käyttöön ensi keväänä. Pyöräilyn reitiksi Santalahden ja keskustan välillä suositellaan Paasikivenkadun pohjoispuolen pyörätietä. Jalankululle ja pyöräilylle on töiden aikana järjestetty myös yhdistetty osuus Sepänkadun länsipuolelle.

Bussiliikennettä palaa Sepänkadulle 8. elokuuta alkaen aikataulukauden vaihtuessa. Linjat 9, 19, 72 ja 82 alkavat jälleen pysähtyä Sepänkadulla, jonne on rakennettu ns. ajoratapysäkit molempiin suuntiin. Tämä tarkoittaa sitä, että Sepänkadun muu autoliikenne odottaa bussimatkustajien kyytiin nousemisen tai bussista poistumisen ajan. Ajoratapysäkit ovat Sepänkadulla käytössä siihen saakka, kunnes raitioliikenne Lentävänniemeen alkaa, mikä on mahdollista arviolta vuodenvaihteessa 2024-2025.

Sepänkadun katurakenteet uusiutuvat raitiotien myötä olennaisesti. Raitiotie kulkee kadun itäreunalla omalla alueellaan, ja raitiotien rinnalla autoliikenteelle on jatkossa yksi kaista kumpaankin suuntaan. Satakunnankadun liittymäalueen saarekkeita on parannettu, ja Sepänkadun liikennevalot sekä valaistus uusitaan raitiotien katusuunnitelman mukaiseksi. Myös Sepänkadun ja Paasikivenkadun liittymään on asennettu uudet liikennevalot. Lisäksi uusitaan Sepänkadun jalankulku- ja pyöräväyliä, jotka valmistuvat kokonaisuudessaan myöhemmin.Heinäkuun lopulla muutamiin Pirkankadun ja Sepänkadun kiinteistöihin asennetaan raitiotien ajojohdinten ja valaisinten kiinnikkeitä. Elokuussa käynnistyvät raitiotien ajojohdinten asennukset.

EDIT 22.7. kello 10.10: Päivitetetty tekstin ja otsikon aikamuotoja.