Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tampere Rock City | Oliver on parempi kuin koskaan – "Keikat ovat niin intensiivisiä, että niistä ei meinaa saada ollenkaan tarpeekseen"

Suomenkielistä pop rockia esittävä Oliver julkaisi viidennen studioalbuminsa Yhtä kuin elämä viime syksynä. Bändillä on vyöllään yli 600 keikkaa, ja se kiertää parhaillaan Suomea uutuuslevyn tiimoilta.

Albumi sisältää sävellyksiä bändin jokaiselta jäseneltä, mikä on rikastanut yhtyeen sointia entisestään ja tuonut sen soundiin uusia sävyjä. Oliver on ottanut albumin myötä askeleen myös entistä rokimpaan ja suurieleisempään ilmaisuun.

– Oliver-yhtye on parempi livenä kuin koskaan aikaisemmin. Keikat ovat niin intensiivisiä, että niistä ei meinaa saada ollenkaan tarpeekseen. Uudet biisit toimivat livenä törkeän hyvin ja keikoilla on ollut aivan erinomainen tunnelma, laulaja-kitaristi Jari Väyliö kertoo.

Oliver Telakalla perjantaina 15.7.