Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hämeenpuiston aukion eteläosa menee remonttiin – Pyöräilijöille omaa mustaa graniittilaattaa, uusia katupuita, perennoita...

Hämeenkadun eteläpuolinen Hämeenpuiston aukio reitteineen kunnostetaan, tiedottaa Tampereen kaupunki.

Hämeenpuiston aukio Hämeenkadun eteläpuolisella alueella kunnostetaan ensi viikosta alkaen syyskuun loppuun mennessä Hämeenkadun ulkoasua ja laatutasoa vastaavaksi.

Työmaan läpi pääsee kulkemaan koko urakan ajan sekä Hämeenpuiston että Hämeenkadun suuntaisesti.

Aukion pintamateriaaliksi tulee graniittilaatta, joka on pyöräkaistalla musta ja muutoin Hämeenkadun tapaan punainen. Hämeenpuiston keskusaukion eteläpuoliselle osuudelle tulee myös istutuksia eli neljä uutta katupuuta, perenna-aluetta ja nurmea. Samassa yhteydessä saneerataan ulkovalaistus Hämeenkadun ja Hallituskadun välisellä katuosuudella.

Hämeenpuiston aukion yleissuunnitelman tavoitteena on mahdollistaa Hämeenkadun ratkaisujen mukaiset kulkuväylät, lisätä kävelyopastusta, turvallisuutta, esteettömyyttä ja alueen esteettisyyttä Hämeenpuiston puistohistoriaa vaalien. Pohjoisosan suunnittelua jatketaan asemakaavoituksen yhteydessä.

Alueen uudet kiveykset on suunniteltu esteettömiksi ja ne liittävät puiston jalankulun ja pyörätien turvallisesti Hämeenkadun uudistuneeseen järjestelyyn ja tuleviin järjestelyihin alueen ympäristössä.

Suunnitelma tuo Hämeenpuiston ydinalueelle samat historiallista ympäristöä kunnioittavat kalusteet kuin muuallakin Hämeenpuistossa sekä lisää aukiokohdalle sopivaa monimuotoista ja näyttävää perennakasvillisuutta. Raitiotien monitoimipylväät toimivat suunnitellun alueen ja ylityskohdan valaisimina eikä erillisiä valaisinpylväitä tarvita.

Koko Hämeenpuiston keskusaukion yleissuunnitelmaluonnokseen oli nähtävillä toukokuussa 2021. Eteläosan suunnitelma hyväksyttiin yhdyskuntalautakunnassa joulukuussa 2021.

Lautakunta teki pyörätien erottuvaa päällystettä koskevan ponnen, jonka mukaan alue nyt toteutetaan.

Työn urakoi Terrawise Oy.