Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Keikka-arvio | Jykevä paluu Suomen festarikartalle – Katso arviot ja hienot kuvat Sauna Open Airin tuhdista ensimmäisestä ensimmäisestä illasta

Raskaan musiikin ystäviä hemmotellaan tänä kesänä Pirkanmalla, kun ensin monen vuoden tauon jälkeen palasi Tuhdimmat Tahdit Nokialle muutama viikko sitten ja nyt paluun teki myös edellisen "isoveli" SaunaOpen Air. Vaikka aloitus olikin arkena puolilta päivin, niin ensimmäinen jonottaja portilla oli paikalla jo tuntia ennen porttien avautumista tavoitteena päästä eturiviin loppupäässä esiintyvän Beast In Blackin keikalle. Hiljalleen paikalle valui myös muuta festivaalikansaa.

Tämänvuotisen Saunan korkkasi käyntiin myös Tyrantti-yhtyeestä tunnetun Nahka-Samin sisään juontamana Michael Monroe. Vastikään ympäri Eurooppaa Alice Cooperin sekä Guns N' Rosesin lämmittelijänä kiertänyt Monroe hoiti avauksen tyylikkäästi kotiin. Moni kolmekymppinen ei ole yhtä energinen, kuin viime kuussa kuusikymmentä täyttänyt Monroe. Pitkälle omaan soolotuotantoon keskittyneeseen settiin sisältyi sekä uudempaa, kuten juuri ilmestyneen I Live Too Fast to Die Young -albumin nimiraita, että vanhempaa materiaalia kuten koko osuuden päättänyt Dead, Jail Or Rock 'N' Roll. Setin puolivälin tietämillä Monroe löytyi tavoilleen uskollisena lavarakenteissa kiipeämässä lähes kattoon asti. Taustallaan Michael Monroella on yksi kovimmista tämän hetkisistä hard rock -yhtyeistä ja soitto oli tänäänkin iskussa. Vaikka kenttä oli tässä vaiheessa vielä melko väljä yleisöstä, niin oivallinen aloitus kuitenkin festivaaleille.

Kakkoslavan ensimmäinen esiintyjä oli tänään punkkia ja rappia yhdistelevä Negatiiviset Nuoret todeten heti lähdössä Mutsi, mä en ole enää normaali kappaleessaan Mutsi. Yhtyeen laulaja Olli Karejoki totesi paikassa olevan hyvä meininki niinkin aikaiseksi ajankohdaksi ja olikin aivan oikeassa. Yhtye painoi punkpaahtonsa tiivisti vajaaseen tuntiin, joten väliin jäi pieni luova tauko ennen päälavan seuraavaa esiintyjää. Paikalle tässä vaiheessa valunut yleisö käyttikin ajan tehokkaasti hyödykseen alueen ravitsemuspisteissä.

Päälavalle asteli seuraavaksi itselleni uusi tuttavuus eli ruotsalainen Nestor, jonka taival yhtyeen kotisivujen mukaan on kuin Spinal Tapista. Spandexit paukkuen laulaja Tobias Gustavssonin johtama poppoo toteutti kaikki 80-luvun hard rockin lavaesiintymiskliseet, joka ei voinut olla tuomatta hymyä huulille. Yhtyeeltä on ilmestynyt toistaiseksi yksi levy, joka käytännössä kokonaisuudessaan kuultiin nimikappale Kids in a ghost town mukaanlukien. Puolivälin tienoilla kuultiin se genren henkeen kuuluva pakollinen balladi Tomorrow, joka esitettiin duettona vierailevan naislaulajan kanssa. Varsin energisen setin Nestor Saunan yleisölle heitti, joten soiton päätyttyä oli hyvä yhtyeen vetäytyä ansaitulle lonkerolle, joka välispiikkien mukaan nautti soittajien suuresta suosiosta.

Sauna on tänä vuonna monen tyylilajin festivaali eikä pelkkä metallifestivaali niin kuin torstain aloituskin jo todensi. Tyylilajien vaihtelua jatkoi kakkoslavalla Slipknot-maiseen ulkoasuun sonnustautunut industial metal -pumppu Fear of Domination. Energisellä rytkeellä Hakametsän parkkipaikan täyttänyt yhtye aloitti myös päivän mittaan jatkuneet saunakaskut. Ensin yhtyeen toinen laulaja Saku totesi, että aletaan laittaa Saunaan pikkuhiljaa löylyä vaatien yleisöltä ääntä ja jonkin ajan päästä toinen laulaja Jessica jatkoi olevan kuuma meininki, aivan kuin olisi Saunassa. Yhtye soitti tiukasti ja kummaltakin laulajalta lähti varsin vakuuttavasti sekä örinät että puhtaat osuudet. Kakkoslavan edusta oli jo tässä vaiheessa melko tiiviinä ja bileet jatkuivat osuuden päättäneeseen Bloodhound Gang -coveriin The Bad Touch asti.

Kauaa ei saanut tässäkään välissä henkäistä, kun päälavan valtasi Stam1na kauppaamalla pelastusta avauskappaleellaan Ristiriita. Kauaakaan aikaa kulunut, kun jo päivän ensimmäinen pitti pyöri tässä vaiheessa jo varsin täydellä kentällä käynnistäen torstain päivätanssit toden teolla. Laulaja Antti Hyyrysen mukaan radio-Stam1naa edustava Kuudet raamit puolestaan laittoi jo myös yleisön laulujänteet koetukselle. Varsin hurmosmainen meininki oli iltapäivän kääntyessä pikkuhiljaa illaksi Hakametsässä. Tänään Stam1naa täydensivät myös vierailijat, kun ensin Sami Halmeen kera laitettiin Tavastia palamaan! ja perään Lappeenrannan viralliseksi ääneksi esitellyn Sonja Kangassalon kanssa esitettiin seka-duettona Gaian lapsi. Päät pyörivät lavalla ahkerasti, kuten pitti

yleisössä läpi keikan. Varmaa suorittamista tänäänkin yhdeltä Suomen metallitaivaan ykköstähdistä.

Seuraavaksi oli aika julistaa humpan ilosanomaa, kun kakkoslavan valtasi Eläkeläiset. Onni Variksen kitaravahvistimen tehdessä tepposet settilista muokkautui alkuun lennossa. Parin kappaleen jälkeen kuitenkin kitaraankin saatiin äänet ja Päivätanssit -kappale jatkoi Stam1nan aloittamia karkeloita aloittaen koko keikan ajan pyörineen letkajenkan, joka parhaimmillaan oli monia kymmeniä metrejä pitkä. Jono kiemurtelikin käärmeenomaisesti ympäri aluetta läpi koko eläkeläisten setin aina osuuden päättäneeseen Humppalaki - Humppaa tai kuole -kaksikkoon.

Eläkeläisten setin aikana oli ykköslavalle ilmaantunut jättimäinen kumiankka, joka ennakoi merirosvometallin lähettilään Alestormin saapumista lavalle. Skottiryhmä saapuikin lavalle aloittaen Keelhauled-kappaleellaan jatkaen suoraan Treasure Chest Party Questiin. Folk-vivahteista metallia soittava ryhmä ammentaa sanoituksissaan vahvasti merirosvoteemasta sekä siihen kiinteästi liittyvästä oluen ja rommin juomisesta. Kuten yhtyeen laulaja-kosketisoittaja Christopher Bowes jossain välispiikissään totesi, he olivat tulleet tänään paikalle juomaan yleisönkin oluet. Juomaa todennäköisesti silti riitti yleisöllekin alueen anniskelupisteissä uhkailuista huolimatta. Harvoin on tullut jostain keikasta yhtä hyväntuuliseksi kuin Alestormin keikalla tänään. Harvemmin on myöskään ollut yhtä monta keskisormea pystyssä hyväntuulisesti kaikella rakkaudella sekä lavalla että yleisössä kuin Fucked with an Anchor -kappaleen aikana setin lopussa.

Folksävyisissä tunnelmissa jatkettiin myös seuraavan esiintyjän merkeissä, kun kakkoslavan otti haltuunsa Jonne Järvelän luotsaama Korpiklaani. Metsämystiikkaa ja kansanmusiikkivivahteita tihkuva setti sai yleisöltä varsin innostuneen vastaanoton. Perinteisimpien metallimusiikista tuttujen soittimien lisäksi lavalla nähtiin myös haitari ja viulu. Melko tanakan setin päätteeksi Alestormin Christopher Bowes toteutti aiemman uhkauksensa ja saapui lavalle juomaan Korpiklaaninkin oluet.

Yleisön reaktioista päätellen päälavan seuraavaksi vallannut Beast In Black -yhtye oli yksi torstain odotetuimmista. Savu- ja tuulikoneien pauhatessa sekä lieskojen saattelemana Anton Kabasen perustama poppoo saapui lavalle Blade Runner -kappaleellaan aloittaen. Beast In Black on yksi Suomen suurista vientimetallitoivoista ja yhtyeen soitantaa katsoessa se on helppo ymmärtää. Menevät kappaleet sekä ammattitaitoinen soitanta kera maailmanluokan shown ovat oiva resepti menestykseen. Ennen One Night in Tokyo -kappaletta yhtyeen laulaja Yannis Papadopoulos kyseli yleisöltä halukkuutta tanssiin. Halua toki löytyi, olihan tanssit olleet päällä jo iltapäivästä lähtien. End of the World-kappaleen päättäessä setin ei tullut kuitenkaan maailmanloppua. Loppuun tuli kuitenkin tämän päivän yksi parhaista, jollei paras, esityksistä.

Kakkoslavan päätti Saunan aloituspäivänä kulttimaineessa oleva kuopiolaisyhtye Turmion Kätilöt. Jo aiemmin Fear of Dominationin kanssa lavalla ollut toinen laulajista Saku Solin, tai siis Shag-U, johti joukkojaan vankasti kera toisen laulajan MC Raaka Peen kanssa. Tunnelma oli jo loppuillasta tiivistä kakkoslavankin edessä ja yleisö pauhasi mukana koko tunnin setin ajan.

Torstain pääesiintyjänä oli Walesin metalcoreylpeys Bullet For My Valentine. Matthew Tuckin, Michael Pagetin, Michael Thomasin ja James Mathiaksen muodostama nelikko otti luulot pois heti avauskappaleellaan Your Betrayal. Ennen The Last Fight -kappaletta laulaja-kitaristi Tuck kertoi kärsivänsä ääniongelmista ja pyysi yleisöltä apua. Eipä kauaakaan kun rytmikkäät hei hei -huudot täyttivät Hakametsän nyrkkien halkoessailmaa samassa tahdissa. Kyllähän yleisöstä ääntä lähti, kun kerran pyydettiin. Melko suoraviivaisesti Bullet For My Valentine paahtoi settinsä. Yleisö oli hyvin koko ajan mukana, mutta mielestäni päälavan voiton korjasi kuitenkin edeltävä Beast In Black. Liekö johtunut Tuckin ääniongelmista vai mistä, mutta setti loppui reilun tunnin kuluttua parikymmentä minuuttia "etuajassa" jättäen yleisön hieman hämmentyneeksi ilman toivoa encoreista. Hiljalleen luovuttaneena yleisö alkoikin valumaan Tampereen yöhön jättäen alueen odottamaan tulevia päiviä Saunan jatkuessa vielä perjantaina ja lauantaina.

Ensimmäinen puoli vuorokautta ja yksitoista esiintyjää kattanut Saunapäivä jätti kutsun löylyttelemään myös loppuviikonloppuna. Sauna Open Air toteutti avauspäivän perusteella jykevähkön paluun Suomen festivaalikartalle. Raskaalle musiikille ja ennen kaikkea elävälle musiikille löytyy edelleen tilausta.