Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Meneekö Kotalan Aili jo Tankki täyteen -Ullan ohi? – "Rooli on mennyt pikkuisen ihon alle, vaikka en minä ihan samanlainen ihminen ole"

Tuire Salenius palaa kesäksi eläkkeeltä töihin Pyynikille toiseen elämänsä merkkirooleista.

Päästetään aluksi paineet pois.

Tuire Salenius näytteli Vilénin huoltamon kahvilanpitäjä Ulla Korpelaa Tankki täyteen -sarjassa vuosina 1978–80.

Roolin ikimuistoisuudesta kertoo se, että kadulla pysäytetään yhä säännöllisesti. Salenius on joutunut vuosien varrella tottumaan myös keskusteluavaukseen sutkauksella ”paas antaen plikka pullo vissyä”.

– Lapsetkin ovat sarjasta palautteesta päätellen tykänneet, naurahtaa näyttelijä.

Sitten varsinaiseen asiaan.

Tuire Saleniuksen roolihahmo, pientilalta kotoisin oleva eronnut ja työtön laitosompelija Aili Kotala on eräs 2000-luvun suomalaisen näytelmäkirjallisuuden merkittävimpiä naishahmoja.

Vuonna 2005 ensi-iltaan TTT:ssä ensi-iltaan tulleen Suomen hevosen aloittamassa Sirkku Peltolan kirjoittajassa Kotala-trilogiassa on jo neljä osaa. Näytelmiä on esitetty ulkomaita myöten.

– On se Äitenkin rooli merkittävä. Ja muiden hahmojen, toppuuttelee näyttelijä.

En minä ihan samanlainen ihminen ole.

Sankarihahmo Aili Kotala ei ole ainakaan sanan tavanomaisessa merkityksessä. Tavallisennäköinen, ohuthiuksinen, huonoryhtinen ja katkera perusmuija, tapailee Salenius käsikirjoittaja Peltolan kuvausta Ailista. Työviksen luottonäyttelijä oli 55-vuotias noustessaan ensimmäistä kertaa näyttämölle Aili Kotalana vuonna 2005 Suomen hevosessa.

Suomen hevosen jälkeen Ailin ja Kotaloiden tarina on kulkenut pientilalta kirkonkylän yksiöön (Yksiöön en äitee ota, 2007), kodittomiksi sillan alle (Lämminveriset, 2011) ja Eurooppaan Suomeen tulleiden romanipakolaisten tilalle (Hevosten keinu, 2015).

– Olen saanut kasvaa ja ikääntyä Ailin kanssa. Sirkun kanssa on syntynyt sellainen luottamus, että hän on käsikirjoittajana ja ohjaajana antanut minun myös kasvattaa Ailia.

Tänä kesänä Salenius palaa rooliin, kun avausosa Suomen hevonen saa ensi-iltansa Pyynikin kesäteatterissa perjantaina. Edessä on paluu tarinan juurille kuvitteelliseen Kimasen kylään ja vuoteen 2000, kun pientilan viimeinen hevonen päätetään myydä ravintolaan Italiaan.

Kituvan maaseudun kuvaus on arkisista toivonkipinöistä huolimatta sävyltään traaginen ja huumori mustaa. Kituvan maaseudun kuvaus on arkisista toivonkipinöistä huolimatta sävyltään traaginen ja huumori mustaa.

– Vaikka tämä ei ihan tyypillisintä kesäteatteria ole, niin tarina on vahva ja kerronnallinen, toteaa näyttelijä.

Saleniuksen, 71, houkuttelu eläkepäiviltä Pyynikille ei ollut hankalaa, varsinkin kun rooleissa on pääosin aiemmista esityksistä tuttu porukka ja koti sijaitsee kävelymatkan päässä Pyynikin kesäteatterilta.

– Olen koti-ihminen ja Tampereella on kiva viettää kesää. Käyn katsomassa kesäteatteriesitykset joka niemessä, notkossa ja saarelmassa.

Palataan kuitenkin Ullaan. Voiko Aili mennä Ullan ohi ihmisten mielissä? Tuskin, epäilee Salenius. Kahden näyttelijän uran tärkeimmän roolin välillä on iso ero. Jos ”Ulla” pysäytetään kadulla luonnostaan, on ”Aili” hahmona vähemmän helpostilähestyttävä.

– Eikä minua kadulla Ailiksi tunnista, kun roolihahmolla on päällä peruukki ja isot silmälasit, konkretisoi näyttelijä.

Ullana Salenius pistäytyi vielä muutama vuosi sitten Tampereen Komediateatterin kesäteatteriversiossa. Loppujen lopuksi näyttelijä ei laita Ullana edelleenkin saamaansa huomiota pahakseen, vaikka 40 vuoden työura TTT:ssä tarjosi useita taiteellisia voittoja ja yleisömenestyksiä.

– Se oli minulle merkittävä työ ja ensimmäinen tv-rooli alle kolmekymppisenä. Julkisuuden perään en muuten ole.

Aili Kotalan roolin Salenius laskee ”täydelliseksi etuoikeudeksi” näyttelijänurallaan. Mikäli trilogia kasvaa odotettuun viidenteen osaan, Salenius lupaa olla käytettävissä eläkepäiviltään.

– Rooli on mennyt pikkuisen ihon alle, vaikka en minä ihan samanlainen ihminen ole. Tai ehkä minussa onkin samanlaisia piirteitä, jotka Sirkku on sitten minussa nähnyt ja kirjoittanut rooliin.

Pyynikin kesäteatteri: Suomen hevonen. Ensi-ilta perjantaina 8. heinäkuuta