Susijengikin pelaamaan Nokia-areenaan MM-jatkokarsintaa – "Kun meille tarjoutui mahdollisuus kastaa areena myös koripallolle, tartuimme oikopäätä tilaisuuteen,"

Suomen miesten koripallomajaoukkue Susijengi pelaa elokuun MM-karsintansa Tampereella Nokia-areenalla, kertoo Suomen koripalloliiton Basket.fi-sivusto.

MM-karsintojen alkulohkon kärkisijan viidellä voitolla kuudesta ottelusta vienyt Susijengi saa MM-jatkokarsinta-avauksessa vastaansa Israelin. Ottelu pelataan torstaina 25. elokuuta.

– Nokia Arena sai ikimuistoisen kasteen keväällä jääkiekon MM-kisoissa. Kun meille tarjoutui mahdollisuus kastaa Areena myös koripallolle, tartuimme oikopäätä tilaisuuteen, Koripalloliiton toimitusjohtaja Ari Tammivaara kertoo sivustolla.

– Nokia Arena on Suomen suurin ja nykyaikaisin palloiluhalli, jossa on ensiluokkaiset puitteet niin pelaajille kuin yleisöllekin. Susijengi on jälleen EM-kisojen kynnyksellä erinomaisessa nosteessa ja on ilo päästä levittämään tätä nostetta pääkaupunkiseudulta tänä kesänä myös Jyväskylään ja Tampereelle.

MM-jatkokarsinnoissa pelataan yhteensä kuusi ottelua elo-, marras- ja helmikuun maaotteluikkunoissa. Susijengiä vastaan jatkokarsintavaiheessa asettuvat Israel, Gordon Herbertin valmentama Saksa ja Jukka Toijalan valmentama Viro.

Susijengi ja Israelin välisen ottelun julkinen lipunmyynti käynnistyy maanantaina 11. heinäkuuta kello 10.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut