Suomen ensimmäiselle Tampereen Ukraina-talolle 6 000 euron etiikkapalkinto

Pirkanmaan terveydenhuollon etiikan edistämisrahaston vuosittainen etiikkapalkinto on tänä vuonna myönnetty Tampereella toimivalle Ukraina-talolle.

Palkinto on 6000 euroa.

Vuosittain jaettavan palkinnon myöntää Pirkanmaan sairaanhoitopiiri ja sen hoitoeettinen neuvottelukunta.

Ukrainatalo perustettiin keväällä 2022, ja se on ensimmäinen Suomessa toimiva sotaa paenneille ukrainalaisille tarkoitettu kohtaamispaikka. Ukraina-talon tavoitteena on edistää kotoutumista, työllistymistä sekä verkostoitumista.

Avoimin ovin toimiva talo tarjoaa yhteisöllisyyden lisäksi myös käytännön tukea. Apua on mahdollista saada esimerkiksi työ- ja opiskelupaikan hakemiseen sekä asuntojen ja majoituksen etsimiseen. Lapsille järjestetään kerhotoimintaa, ja nuorille aikuisille se toimii myös oppimiskeskuksena. Tavoitteena on lisätä suomalaisten ja ukrainalaisten kulttuurin tuntemusta. Ukraina-talo toimii vapaaehtoisvoimin, ja sen käyttäjät tulevat ympäri Suomea.

Pirkanmaan etiikan edistämispalkinnon saajaksi voi esittää henkilöitä tai hankkeita, joiden voidaan katsoa edistäneen erityisesti eettisten näkökulmien esilletuomista Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella ja Pirkanmaan väestön terveydenhuollossa.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut