Elokuun Toto Sorsapuistossa vetänyt jo 4 000 lipun ostajaa

Tampereen Sorsapuistossa perjantaina 5. elokuuta ensimmäistä kertaa järjestettävään Sorsapuisto Live -tapahtumaan on myyty jo yli 4000 lippua.

Lippuja on jäljellä enää noin tuhat kappaletta, kertovat tapahtuman järjestäjät. Myös kertaalleen jo loppuunmyytyjä Vip-lippuja on saatavilla rajoitettu erä.

Tapahtuman järjestäjävät RH Entertainment ja Tampere-talo.

Sorsapuisto Liven pääesiintyjä on maailman tunnetuimpiin yhtyeisiin lukeutuva Toto (USA), jonka lämmittelijöinä nähdään jo aiemmin kerrottu Brother Firetribe sekä tänään julkistettu H.E.A.T (SWE). Katso tapahtuman aikataulu alta.

Konsertti on osa vuonna 1977 Kaliforniassa perustetun Toton Dogz of Oz -kiertuetta, jolla legendaarinen yhtye esittelee uudistuneen kokoonpanonsa.

Toton perustajajäseniin lukeutuvan kitaristi Steve Lukatherin ja yhtyeen solistina jo 1980-luvulta saakka toimineen Joseph Williamsin rinnalla tullaan näkemään basisti John Pierce (Huey Lewsis and The News), rumpali Robert ’Sput’ Searight (Ghost-Note / Snarky Puppy) ja kosketinsoittaja / taustalaulaja Steve Maggiora (Robert Jon & The Wreck).

Muun muassa Hold the Line, Rosanna ja Africa -hiteistään tunnetun Toton lisäksi Sorsapuistossa nähdään myös kotimainen hardrock-ylpeys Brother Firetribe sekä tänään julkistettu ruotsalaisbändi H.E.A.T.

Tampereen lisäksi Toto esiintyy elokuussa 2022 myös Vaasassa, Helsingissä ja Turussa. Edellisen kerran Toto esiintyi Suomessa kesän 2019 Pori Jazzeilla.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut