Tampereen Stockmannille avataan uusi lelukauppa – "Teatterilavastajat tekevät sisustuksen ja leluvalikoima on mittava"

Tampereen ja Helsingin Stockmannin tavarataloihin avataan Janne Katajan luotsaama Pieni Lelukauppa.

– Uskomme vahvasti elämyksellisyyteen ja on hienoa lähteä tekemään yhteistyötä juuri Janne Katajan ja Pienen Lelukaupan kanssa. Stockmannin tavoitteena on tarjota kaupungin paras palvelu sekä olohuone, jossa kaikki viihtyvät. Pieni Lelukauppa tulee olemaan varmasti vetonaula ja asiakkaillemme yksi hyvä syy tulla jatkossakin käymään Helsingin ja Tampereen tavarataloissa, Helsingin keskustan tavaratalojohtaja Mariela Nortama ja Tampereen tavaratalojohtaja Niina Suikki-Ndoye kertovat tiedotteessa.

Pieni Lelukauppa avataan Tampereen Stockmannin tavarataloon vuoden 2022 marraskuussa ja Helsingin keskustan Stockmannin tavarataloon keväällä 2023.

Helsingin keskustan tavaratalossa Pieni Lelukauppa tulee olemaan Pohjoismaiden suurin lelukauppa 1000 neliömetrin kokoisella myymälällään. Myös Tampereen Stockmannin tavarataloon tuleva lelukauppa on iso, kooltaan 350 neliötä.

Pieni Lelukauppa on perustettu kolme vuotta sitten Riihimäelle, minkä jälkeen se laajeni Tampereen keskustaan.

– Mittavan leluvalikoiman lisäksi lelukauppamme tulee tarjoamaan yllätyksellisiä ja unohtumattomia elämyksiä koko perheelle. Teatterilavastajat sisustavat molemmat lelukaupat ja tuovat tarinankerrontaa esiin näyttävillä osastoilla niin visuaalisesti kuin musiikinkin kautta. Lelukauppa on samalla nähtävyys. Esimerkiksi Riihimäen lelukaupassamme vierailee vuoden aikana noin 100 000 asiakasta, joista 70–80 prosenttia on turisteja, näyttelijä ja kauppias Janne Kataja kertoo.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut