Finlaysonin alueen Media 54:een tulossa kokouskeskus, myös ravintoita remontoidaan – "Tämä on meille valmistautumista uuteen aikaan..."

Myös ravintoloita on tarkoitus uudistaa ensi vuonna.

Finlaysonin alueen Media 54 -rakennuksen katutasoon on sijoittumassa kokouskeskus.

Uuteen kokouskeskukseen tulee noin 10 neuvotteluhuonetta ja kokoustilaa 2–50-hengen kokoontumisiin.

– Kokouskeskus on sekä Finlaysonin alueen omien vuokralaisten että ulkopuolisten varattavissa, kertoo kiinteistöstä vastaava asset manager Kai Niinimäki Finlaysonin alueen omistavasta Varmasta.

Muutostöiden on tarkoitus alkaa loppuvuodesta ja valmistua keväällä 2023.

Media 54 sijaitsee vanhan Finlaysonin viimeistämön tiloissa Siperia-rakennuksen ja Tammerkosken välissä. Kokouskeskuksen alue on ollut viime vuosina lähinnä väliaikaisessa käytössä erilaisina näyttelytiloina.

Niinimäen mukaan ajatus kokouskeskuksesta on muhinut jo muutaman vuoden, mutta koronapandemian aiheuttamat muutokset toimitilamarkkinoilla ovat vauhdittaneet suunnittelua,

– Tämä on meille valmistautumista uuteen aikaan. Vaikka moni yritys haluaa nyt vähentää omia neliöitään etätöiden lisääntymisen takia, niin tällaisille omaa tilaa täydentäville ratkaisuille on tullut kysyntää.

Pelkästään Finlaysonin alueella on tällä hetkellä yli 100 vuokralaista. Niinimäen mukaan kokouskeskusta pyörittämään tulee ulkopuolinen operaattori.

Muutostöissä Media 54:n läpi kulkevan käytävän linjaus siirtyy kohti Satakunnankadun puoleista seinustaa. Kokoustilat tulevat Tammerkosken kohti kuljettaessa käytävän vasemmalle puolelle. Kokouskeskus laajenee myös nykyiseen aukiotilaan Tammerkosken päässä.

Käytävän Satakunnankadun puolelle on tulossa 2–3 liiketilaa. Liiketilapuolen kulmassa sijainneen Galleria Nottbeckin vuokrasopimus Tampereen kaupungin kanssa päättyy syksyllä.

Media 54:n muutostöiden jälkeen Finlaysonilla on suunnitteilla Siperian katutason ravintolamaailman uudistustyöt. Niinimäen mukaan yksityiskohtaisia suunnitelmia ei vielä ole. Tilamuutoksia on tulossa ainakin pitkään tyhjillään olleiden American Dinerin ja Juveneksen Ziberia-ravintolan tiloihin, mutta mahdollisesti myös muihin nykyisiin ravintolatiloihin.

– Molempien entisen American Dinerin ja Ziberian tilan on tarkoitus pysyä tulevaisuudessa ravintolakäytössä. Käynnissä olevan Finlayson Art Arean ajan niissä on erilaista näyttelytoimintaa.

Ravintola-alueen remontti on tarkoitus aloittaa ensi vuonna.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut