Wolt ottaa käyttöön kiinteän kuukausimaksun ruokakuljetuksiin – Ensimmäisenä Tampereella jo tänään

Ruokakuljetuksia tekevä teknologiayhtiö Wolt lanseeraa tänään uuden Wolt+-nimeä kantavan jäsenpalvelun.

Wolt+:n asiakkaat voivat tilata kiinteällä kuukausimaksulla palvelun piiriin kuuluvista ravintoloista ja kaupoista ilman kuljetusmaksua.

Palvelu otetaan käyttöön Tampereella, mutta se tulee kesän aikana saataville myös Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Turussa. Wolt+ on ollut kokeilussa osalla tamperelaisista Wolt-käyttäjistä jo 30. toukokuuta alkaen.

– Maksamalla kuukausimaksun asiakas pystyy tilaamaan Tampereella yli sadasta ravintolasta ja kaupasta puolen tunnin kotiinkuljetuksella ilman kuljetusmaksua. Tätä uutta jäsenpalvelua voisi verrata vaikkapa Netflixiin, kertoo Woltin Suomen-maajohtaja Henrik Pankakoski tiedotteessa.

Jäsenpalvelu Wolt+ on jo saatavilla Woltin käyttäjille esimerkiksi Norjassa. Suomessa palvelu lanseerataan ensimmäistä kertaa kaikkien asiakkaiden saataville Tampereella. Lisäksi palvelu tulee tästä päivästä alkaen kokeiluun osalle Wolt-käyttäjistä myös Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Turussa. Jäsenpalvelu avataan kaikille asiakkaille myös näissä kaupungeissa kesän aikana.

– Korona-aika on muuttanut kulutustottumuksia ja ihmiset ovat tottuneet arkea helpottaviin ratkaisuihin. Tämä ei ole muuttunut, vaikka rajoitukset on poistettu. Kotiinkuljetuksella tilataan yhä useammin – oli kyse sitten ravintolaruoasta tai päivittäistavaroista, sanoo Pankakoski.

Wolt+-jäsenpalvelun hinta on 9,99 euroa kuukaudessa eli palveluun liittyminen on asiakkaalle kannattavaa keskimäärin jo kolmen tilauksen jälkeen. Palvelun voi irtisanoa milloin tahansa. Wolt tarjoaa ilmaisen 14 päivän kokeilujakson kaikille asiakkaille.

Wolt+:n jäsenet voivat kiinteällä kuukausimaksulla tilata palvelun piiriin kuuluvista ravintoloista ja kaupoista ilman kuljetusmaksua 2,5 klometrin etäisyydellä. Ilmainen kuljetus on saatavilla yli 12 euron arvoisiin tilauksiin ja ruokakaupoista tilatessa yli 25 euron arvoisiin tilauksiin.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut